--minne se vienee, missä sen lähde lienee?
Suru muuttaa aikaa. Jos sydämeltäni kysytään, Pessi kuoli toissapäivänä, ja me tyhjensimme hänen kotinsa kuukausi sitten. Hautajaiset olivat kaksi viikkoa sitten. Poliisin kanssa puhuin puoli vuotta sitten. Ja joulua ei tänä talvena tullutkaan.
Joskus minuutti kestää tunnin, joskus viikko on päivän pituinen.
Nukun paljon, eikä veljeni tule uniini. "Hän ei varmaan tule, koska huutaisin hänelle unessa" sanoin isälleni puhelimessa viime viikolla. Silloin kiukku oli minussa päällimmäisenä, se sama kiukku jonka voimalla jaksoin siivota veljeni koko asunnon ja kellarin ("että sinä pistät meidät käymään tämmöisen läpi!"). Kiukulla jaksoin myös pestä huoneen, jossa veljeni kuoli. Pestä pois sen hajun. Kun pesin lattioita ja seiniä, minua ei enää inhottanut. Ajattelin kuinka vielä isovanhempieni lapsuuden aikaan ruumiita säilytettiin maatilan pihalla riihessä. Kuinka suvun naiset pesivät ja pukivat ruumiin, ja kuinka yksi jos toinen kävi katselemassa vainajaa riihessä ennen hautajaisia. Silloin kuolema oli tutumpi vieras kuin tänään.
Sitten kiukku väistyi taas, noin seuraavana päivänä siitä kun olin käynyt ensimmäisessä tukiryhmän kokouksessa (miten nukuinkaan yöllä sen päivän jälkeen!). Nyt tunnen lähinnä väsymystä. Olemme koko perhe sairastaneet peräperää vatsataudin ja flunssan. Kissanminttu herää monta kertaa yössä yskimään. Sitten häntä alkaa itkettää ja häntä täytyy silittää poskesta.
