Viime viikot olemme olleet kuin kaksi yliviritettyä jousta, Pikkukarhu ja minä. Yhtenä syynä on ollut tämä tyrskyävä poliittinen ilmapiiri. Yhtenä syynä Pikkukarhun osalta työn loppuminen. Yhtenä syynä - lähinnä minun, tämänhetkisen kotivanhemman - osaltani Kissanmintun lyhyt pinna!
Kissanmintulla on kaksi keskeistä motiivia: ’minä itse’ ja ’vain syli kelpaa’. Ne vaihtuvat murto-osasekunnissa. Vaihdoskohtaan voit kuvitella jotain hyvin punaista, kirkuvaa ja tennispalloautomaatin tavoin kyyneleitä syöksevää.
Minäitse-Kissanminttu opettelee liikkumaan: pyörimään, potkimaan, istumaan, repimään, ruttaamaan, vetämään ja heittämään. Näyttää siltä, että hän tahtoisi tehdä enemmän kuin taidot ja voimat riittävät. Tosin meitä Kissanmintun voimat eivät lakkaa yllättämästä. Tänään hän kurotti hoitoalustalta lavuaarille ja tarttui rivakasti Pikkukarhun käsisaippuaan: hän nosti täyden nestesaippuapullon pumppukorkista ilmaan ja heitti sen alas. Nyt koko vauva haisee, pesemisestä huolimatta, pähkinä-hunaja-aromilta.
