Välipäiviä

Niin tuli joulu Harmaan puun kylään. Tuli Joulu ja toi tullessaan valtavan kasan lahjoja (muun muassa Kissanmintulle Peppitalon, kahdet nukenvaunut, kaksi nukkea ja My Little Ponyn. Ei epäilystäkään, etteivätkö sukulaiset epäilisi meidän kykyä sukupuoleen sosiaalistamiseen - Peppitalon osti Pikkukarhu); joulustressin ja pari perheriitaa; 9. asteen yhtälöitä kun piti sovittaa yhteen sukujen suuret vaateet ja Kissanmintun oleminen Eemelillä; liikaa suklata ja riittävästi löhöilyä, kerrankin; yhden pitkän pimeän poppelikujan ja kipeästi niellyt kyyneleet Pessin haudalla.

Tuli joulu, meni joulu. Lunta ei ole kuulunut, mutta hiljaisuuden paksu peitto näyttää käärivän tämän kylän Tarinat yhä tiukemmin syleilyynsä.

Nyt Pikkukarhu kinuaa minua pelaamaan Portobello Marketia ennen kuin Kissanminttu herää päiväunilta ja sitten meidän pitää lähteä tekojääradalle (Kissanminttu sai lahjaksi kaksiteräiset). Paitsi että yksi Karhuista soitti juuri ja sanoi tulevansa yllätyskylään ennen sitä - huokaus -

Sano se suomeksi

Kirkon tiedotuskeskus viime viikolla:

"Virkamiesoikeudelliset säännökset jätettiin raukeamaan

Kirkolliskokous päätti viimeisessä istunnossaan jättää raukeamaan virkamiesoikeudellisten säännösten siirtämisen kirkkolakiin. Äänestystulos 66-39 ei riittänyt vaadittuun 3/4 määräenemmistöön.

Säännökset olisivat uudistaneet kirkkolakia perustuslain ja työelämän lainsäädännön mukaisiksi. Uudistus olisi koskenut muun muassa virkasuhteen lajeja, lomauttamista, työnantajan velvollisuuksia ja työturvallisuutta.

Asiasta on käyty lähetekeskustelua jo syksyllä 2006 ja keväällä 2007. Lakivaliokunnan esittämä lakiuudistus ei esitystä vastustaneiden edustajien mielestä ollut kuitenkaan kypsä vietäväksi eduskunnalle. Puheenvuoroissa todettiin, että lakivaliokunnan alkuviikosta saatuun mietintöön on ollut liian vähän aikaa perehtyä ja että siinä on liian paljon avoimia ja tulkinnanvaraisia pykäliä.

Vastustajat näkivät ongelmallisena kirkon perinteen ja omaleimaisuuden ja yhteiskunnallisen lainsäädännön yhteensovittamisen. Puheenvuoroissa nostettiin esiin huoli kirkon autonomian säilymisestä.

Esityksen puoltajat korostivat lakikokonaisuuden merkitystä kirkon työntekijöiden aseman saattamiseksi ajan tasalle."

Suomeksi tämä tarkoittaa että ei, kirkko ei vieläkään ole pystynyt tekemään sitä päätöstä, että se ei enää syrji samansukupuolisessa parisuhteessa eläviä työntekijöitään ja wannabe-työntekijöitä.

Sitä ei tietenkään voinut kirjoittaa tiedotteeseen edes mainiten sanoja 'rekisteröity parisuhde' tai "sama sukupuoli" & "parisuhde" tms?

Jos siis jokin sellainen sana kuin "syrjintä" tai "yhdenvertaisuus" on liian hätkähdyttävä tässä yhteydessä mainittavaksi..?

Julma, julma kuu

Jokelan tapahtumia on vaikea ymmärtää. Niitä on niin vaikea ymmärtää, koska on tottunut ajattelemaan että kaikki sellainen tapahtuu aina 'jossain muualla'. Ei ainakaan Tuusulassa.

Jossain kaukana -ajattelu antaa tietenkin rauhaa, kaikkiin ympäri maailmaa kiiriviin väkivaltauutisiin ei voi heittäytyä tunteet auki tai tuhoutuu. Mutta kun 'jossain kaukana' murtuu, muistan yhtäkkiä kuin vanhan unen kuinka monta kertaa olen ajatellut, että niin siellä, mutta ei meillä..

Julmakuu

On vuosipäivä, kaksi vuotta siitä kun näin Pessin elossa viimeistä kertaa. Hän näytti kiukkuiselta, muistan.

Sitten jonain päivänä hän soitti ja minulla ei ollut aikaa puhua koska Kissanminttu kiljui pinniksessa juuri silloin. Sanoin "soitellaan" ja Pessi sanoi "soitellaan". Hänen äänessään oli hymyä. Noin viikon päästä hän oli kuollut. Itse.

Vaikka joskus luulin, ettei sisuskalujani repivä tuskan terä koskaan hellitä, nyt pystyn jo hymyilemään, jopa nauramaan niin ettei se kuulosta variksen raakunnalta. Ensimmäiseen oikeaan hymyyn meni noin puolitoista vuotta. Aika on armollinen, sittenkin.

Alas, alas, alas käy Barbien tie

Olen taas ajautunut elämäntilanteeseen, jossa minulla ei ole juuri lainkaan vapaa-aikaa (olen ollut tässä kohdassa ennenkin, tuntuu kuin rankaisisin itseäni). Viikonloppuisin ole usein töissä ja vähäiset väliajat kyykin kuuraamassa ja puunaamassa kämppää, sillä tunnen Pikkukarhun paheksuvan katseen selässäni (vaikka hän sanoo muuta).

Niin, no, jonkin tauon tarvitse ylirasittuneille aivoilleni, ja sen tarjoaa populaarikulttuuri: uppoan (Pikkukarhun ärtymykseksi) niin Ruman Bettyn, Täydellisten naisten, Lostin kuin Jerichon fiktiivisiin maailmoihin jos suinkin ehdin. Ja viimeisimpänä kaikesta, kun työtä varten selaan nettilehtiä läpi, silmä tarttuu yhä uudestaan Britney Spearsin pöhöttyneisiin kasvoihin ja alan ahmia kuumeisin silmin jännitystarinaa huoltajuustaistelusta. Ahmin ja häpeän.

Miksi jonkun ihmisen mielenterveys- ja päihdeongelmat jaksavat kiehtoa? Onko kyseessä elävän Barbie-nuken tuho eli kiehtooko minua arvonalennus, tuo vahingonilon ehtymätön lähde? Vai onko kyse epäpyhästä äitiydestä? Vai ruumiin rajallisuuden näkyväksi tulemisesta? Vai tuleeko kumma kiinnostukseni jostain kauempaa?

öinen lehto

Kun Kissanminttu palaa Eemeliltä, hänen on joskus vaikea nukahtaa. Sitten hän pompottaa meitä. Minua huudetaan laittamaan peittoa ja tyynyä ja Pikkukarhua käytetään jukeboxina, jossa on noin parikymmentä lastenlaulua.

Eilen hän sanoi unen rajalla "Äiti, kiinni". Otin kyljestä kiinni vahvalla kämmenotteella. "Kissanminttu putoo". "Ei putoo, äiti pitää kiinni". "Äiti putoo". "Ei putoo, äiti on tässä ja pitää kiinni".

Kuulimme viikonloppuna hyvin, hyvin surullisen uutisen. Miten siunattuja me olemmekaan kun meidän unihäiriöinen koliikkivauva - sittemmin unihäiriöinen, voimakastahtoinen taapero - on kuitenkin terve kuin mikä. Terve, elossa, luonamme.

Rättisouvi

Olen aloittanut uudessa työssä. Ja mitä se tarkoittaakaan, viikonloput kuluu paitsi tutkielman viimeistelyyn*, myös työvaatteiden pesemiseen ja silittämiseen. Olin unohtanut jo koko homman.

Minä en ole silittäjä. Tuskailen ja nyherrän tuntitolkulla suihkepullon ja silitysraudan kanssa, eikä tulos ole kummoinenkaan. Haluan sileitä paitoja, mutta inhoan ja jotenkin salaisesti vastustan koko silittämistä. Kuin äitini, joka piti kotitöistä turhauttavimpana ruuanlaittoa ja onnistui siksi polttamaan sapuskan kuin sapuskan (meistä Pessin kanssa sitten tulikin huolellisempia keittiössä).



*mikä ei olisi mahdollista, ellei Kissanminttu olisi välillä Eemelillä - apilaperheen etuja. Tai tietenkin jos... Pikkukarhu heittäytyisi täydelliseksi [työssäkäyväksi] kotirouvaksi, jolloin minulle jäisi sen Ison ja Tärkeän maskuliininen rooli.

Oi Andrea

Istun kirjastossa ja luen yltiöfeministi Andrea Dworkinin puheita. Ottaen huomioon, etten ole juuri mistään samaa mieltä [ainakaan täsmälleen], on merkillistä, että päänahka menee innostuksesta kananlihalle.

Retoriikka tempaa minut mukaansa: melkein kyyneleet nousevat silmiin, kun luen Our Bloodin vuoden 1981 alkusanoja, kuinka hän rutiköyhänä kirjoittajana ja puhujana vaelsi ympäri Yhdysvaltoja, nukkuen ihmisten olohuoneiden lattialla, toivoen puhujanpalkkioita, joita usein ei pystytty maksamaan. Väsyttäen itsensä ja saaden tuon iänikuisen aktivistien syytöksen niskaansa "miten niin tarvitset rahaa, senkin kapitalistinen ahne sika". Hän on tavattoman hyvä kirjoittamaan, outoa ettei häntä ole suomennettu. Ja nyt se tuntuisi lähinna vintagelta.

Minä siis kirjoitan. Istun kirjastossa, luen ja kirjoitan. Viikko aikaa - aikataulu ei voi onnistua, hommat kaatuu viikonlopputöiksi.

Tässä välissä
- Hollantilaiset häipyivät etuajassa kiertämään Suomea, minun helpotuksekseni, Pikkukarhun pettymykseksi.
- Kissanminttu täytti kaksi ja sai meiltä syntymäpäivälahjaksi kippaavan kuorma-auton ja kassakoneen.
- Kissanminttu aloitti taas päiväkodin. Kissanmintun myrtymykseksi, minun ja Pikkukarhun helpotukseksi.

Härdellien perhe

Kaksi viikkoa aikaa saada tutkielma valmiiksi. Hmm. Tiukoille menee.

Kaiken keskellä minulla on tietenkin flunssa ja Pikkukarhun hollantilaiset ystävät tulee meille viikoksi asumaan ja samaan aikaan kun he tulevat maahan, kuolee Pikkukarhun äidin koira yhtäkkiä keskellä erämaata ja Pikkukarhu lähtee sinne auttamaan äitiään. Pikkukarhu on nyt takaisin kaupungissa viihdyttämässä vieraita ja Kissanminttukin menee elokuussa päiväkotiin, jolloin aikataulujen sumpliminen helpottaa. Toivon. Toivon kovasti, sillä Härdelli sopisi hyvin meidän perheen sukunimeksi, jos olisimme päätyneet yhteiseen nimeen - olisimme päätyneet, jos vain olisimme päässeet nimestä yhteisymmärrykseen. Täytyy sanoa että moisen teon heteronormatiivinen painolasti ei meitä rassanut. Nyt meillä kaikilla on eri nimet ja Kissanmintulla isänsä sukunimi - kuinkas feminististä se sitten on?

Mutta siis, Pikkukarhu, Eintel ja Kissanminttu Härdelli eikä mikään Mansikkalaakso tai muuta romanttista.

Heinähysteriaa

Huomasin eilen, etten ollut kuullut pihahdustakaan isästä kahteen viikkoon - hän on sentään jo yli 70 eikä hänellä ole muita omaisia. Viikot olivat humahtaneet ohi kun olimme vain reissaneet siellä sun täällä, kaupungissa ollessa olin hypännyt perehtymässä uusiin työtehtäviini ja kaikissa mahdollisissa väleissä olin kirjoittanut niin paljon kuin pystyin.

Kun en saanut isää puhelimella kiinni kävin tunti tunnilta yhä hermostuneemmaksi, soitin Ruusalle ja Ruusa lähti kyyditsemään minua isän asunnolle. Kiipeilin aitojen yli ja kurkin ikkunoita, huutelin ja... haistelin postilaatikosta (valitettavasti tiedän miltä asunnossa ei saa haista) ennen kuin menimme sisään vara-avaimella. Ei ketään kotona, eikä mitään hälyttäviä merkkejä mistään. Jätin lapun ja myöhään illalla isä soitti. Ei hätää.

Minä putoan siihen kuoppaan niin helposti. En ole muistavinani, mutta kuitenkin koko ajan muistan, miten ohut on elämänlanka. Olen unohtanut niin monta asiaa, kunpa muistini armahtaisi minua tässä kohdassa.

Harmaan puun kylä muuttuu

Perhekuulumisia: Aktiivisen imperatiivin käytön lisäksi Kissanminttu on oppinut sanomaan "ite". Hän tekee nykyään kuulemma kaiken itse.

Muita kuulumisia: Minä olen saanut töitä, joiden luonne on sellainen että joudun perinpohjaisesti uudelleen miettimään suhteeni blogiini. Käykö taas niin - kuin joskus kauan sitten raskautta yrittäessäni, kun pelkäsin työhuoneen menetystä (mikä sitten tapahtui) ja paljastumista - että joudun kirjoittamaan kuin kävelisin kuumalla asfaltilla ohutpohjaisissa kengissä?

Ja minkä se blogistani/ minusta/ Eintelistä tuottaa? Äidin isolla alkukirjaimella? Jonkun joka on vain perheellinen, ei sitten paljon muuta?

Eroon heteronormatiivisuudesta

"Tänään mun pitäisi määritellä institutionalisoitu heteroseksuaalisuus, heteronormatiivisuus ja normatiivinen heteroseksuaalisuus" sanoin tänään töihin lähtiessä Pikkukarhulle. "Vaan." sanoi Pikkukarhu, mutta en antanut sen häiritä: "..mun pitäisi jo päästä eroon hetenormatiivisuudesta." Minun olisi oikeasti päästävä eroon peruskäsitteiden määrittelystä että teksti kulkisi.

Tänään voin kirjoittaa, mutta huomenna on kaikenlaista häsää ja palaveria, siihen menee koko päivä. Ja viikonloppu on pelkkää Pridea! Ihme ja hämmästys, Eemeli on kaupungissa ja ottaa Kissanmintun perjantaina, joten pääsemme naistenbileisiin! "En mä edes muista mitä sinne laitetaan päälle" sanoin eilen Pikkukarhulle.

Markkinoilla

Suhtaudun taas optimistisemmin työmarkkinoihin. Sain päivänä muutamana kuningasajatuksen, että kesäalessa vaatteet maksaa hyvin paljon vähemmän kuin yleensä ja nythän olisi oiva hetki hankkia työelämäpukeutumistäydennystä.

Vaan. Minä hikoilen vaatelaarien äärellä. Nuorisovaatteiden osastolla tunnen itseni paksuksi keski-ikäiseksi rouvaksi ja naisten vaatteiden äärellä olen jotenkin täysin väärässä paikassa. Ne vaatteet, ne ovat joillekin aivan muille, aivan toisenlaisille. Enkä minä ole edes mikään putsi - toisaalta silloin voisin ehkä löytää jotain miestenosastolta... En muista että tämä olisi ennen ollut näin vaikeaa - joko muoti on muuttunut, tai sitten minä (keski-ikäiseksi paksuksi rouvaksi).

Lasten vaatteisiin on onneksi viime trendien myötä saapunut pari uutta väriä: kirkaanvihreä ja tummanruskea iänikuisten porsaanvaaleanpunaisen ja tummansinisen rinnalle. Kissanminttu saa siis uuden teepaidan jos toisenkin.

Kesälimbo

En saanut yhtä työtä jota hain. Rahapula painaa mieltä niin että on vaikea kirjoittaa. Ja kirjoittamista haittaa myös kaikki kesän sosiaaliset velvollisuudet: sukulaiset ei ota uskoakseen ettei meillä ole oikeaa lomaa. Eikä varaa pitää omaa lomaa kuin muutama päivä (eikä rehellisesti sanottuna meillä olisi varaa vuokrata autoa juhannukseksi).

Voi Luoja. Kauanko tätä kierrettä voi jatkua?

Kissanmintun syntymä kesken jatko-opintojeni, Pessin kuolema ja Kissanmintun hervottomat univaikeudet, joita kesti yli 1,5 vuotta, se on yksi tekijä tämän limbon takana. Ei koskaan kannattaisi tehdä lasta, jos ei ole vakituista työsuhdetta turvanaan. Ei koskaan? Sitten Kissanminttu ei olisi koskaan syntynyt.

Ja Kissanminttua minä en kadu.

Kissanminttu puhuu

Kissanmintun kielenkehitys on johtanut lauseisiin. Niitä hallitsee imperatiivi, joka on Kissanmintulle ollut tuttu noin niin kuin elämänasenteena jo synnytyssairaalasta lähtien.

Kissanminttu hämmästytti minut tänä aamuna ilmoittamalla: "Äijti, niistä nenä" (meillä on molemmilla flunssa tulollaan). Iltapäivällä hän huusi palapelin ääreltä Pikkukarhulle "Mamma, tuu auttaa".

Tänään hän kiljahti ruokapöydässä riemastuneena "kurkkuvoijeipä!". Myös "lihapullojen" runsas tarjoilu oli ilahduttavaa. Mutta välillä hän istuskelee syöttötuolissa ja höpöttelee sitä sun tätä, pitkät pätkät kissanmintunkieltä. Erilaisin tempuin olemme onnistuneet dekoodaamaan siitä satunnaisia osumia:

Ippu = pippuri, kaneli
Poppopoo, peppopoo (suom. käkkijeipä) = näkkileipä
Pattu = palasaippua, nestesaippu yms. muovipullossa tai leveässä tuubissa olevat pesuaineet ja voiteet
Piipii = pieni, pienenpieni
Pii = pingviini
Pittu = ketsuppi
Tyybi= tuubi, hammastahna
Üshhi = syli, syliin

Onneksi Kissanminttu on päiväkodissa, muuten puhuisimme kohta kaikki kolme kuin ihmekolmoset jotain kummaa kieltä...

Sinisempää

Minulla on kesäkuuksi tuntipalkkaa kymmeneksi tunniksi, elokuuksi noin viideksitoista. Heinäkuuksi ei mitään, mutta toivon vielä yhtä kirjoitushommaa. Viimeistään syyskuuksi on pakko löytää töitä tai talous romahtaa. Pikkukarhu muistuttaa, että minä teen kuitenkin paljon töitä ja sanoo, että hänen hollantilainen tutkijakaverinsa puhuu työn ja yhteiskunnan muutoksesta, siitä että on niin paljon ihmisiä jotka tekevät työtä, josta ei makseta palkkaa (eikä vaihtotaloudellisesti muutakaan konkreettista).

Työelämähuolten ja hysteerisen rekrytointi-ilmoitusten netissä pläräämisen lomaan tulee kaksi uutista ystäväpiiristä: puukotus (parisuhteessa) ja lapsen vakava diagnoosi. Viestit vetävät hiljaiseksi. Silitän Kissanmintun hapsuista, helposti takkuuntuvaa tukkaa ja katson Pikkukarhua, jonka kanssa meillä on joo kinaa silloin sun tällöin mutta meillä heiluu vain sanan säilä. On taas pelottavaa lukea lehteä, etsiä muutaman rivin pituisista rikosuutisista merkkejä, joista päätellä onko kyse tutusta ihmisestä henkirikoksen uhrina.

Kyllä minä töitä löydän, jotain sieltä, toista täältä - eikä se maailmaa kaada vaikka päätyisin Hesaria jakamaan.

Feministilippumme II

Tänä aamuna luin Hesarista avioerojen määrään liittyvää uutista ja sen sivujuttua nuorena naimisiin menneestä heteroparista. He ilmoittivat riitojen vähäisyyden salaisuuden juontuvan siitä, että heillä on selkeä työnjako: mies tekee 'miesten hommia' - nikkaroi ja huoltaa auton, nainen hoitaa kotitalouden ja lapsen.

Kun hirnuin tätä aamiaispöydässä, Pikkukarhu sanoi, että meilläkin voisi kyllä riidat vähetä, jos minä tekisin vain miesten hommia. Yritimme kovasti miettiä mitä ne olisivat kerrostaloasunnossamme, meillä kun ei ole sitä autoakaan. Ehkä tekisin keväisin polkupyörien keväthuollon ja muina aikoina nikkaroisin vähäsen?

Pikkukarhu ehdotti, että tekisin tärkeitä 'miesten hankintoja'. Nyt kun pinteramontti on valmis, en keksi muuta nikkaroitavaa kuin yhden kahta sopivaa ruuvia odottavan pienen lokerikon. Voisin ehkä iltaisin käydä eri rautakaupoissa vertailemassa erilaisia ruuveja?

Feministilippumme I

Mielenosoituksessa oli vain kourallien väkeä, mikä oli pettymys. Julkinen kohu on ollut sitäkin suurempaa. On oikeasti hyvä että päivähoitokysymys uudelleen politisoidaan - ja laajassa julkisessa keskustelussa, ei vain muutaman yliopistofeministin kiukkuisessa kahvipöytäkeskustelussa (toivoo kiukkuinen yliopistofeministi).

Oikeistolainen "perheiden omat valinnat" -retoriikka tarvitsee todellakin purkamista. Tässä yhteydessä pitää tietenkin ymmärtää että perhe tarkoittaa keski- ja yläluokkaisia kahden vanhemman lapsiperheitä. Niitä oikeita perheitä. Köyhät nöyrtykööt ja nielkööt köyhyyttään kunnes oivaltavat, ettei köyhyys kannata ja lopettavat tuon tarpeettoman köyhäilyn.

Tietenkään ei riitä että myös köyhät saavat tehdä valintoja, "omien" ja "yksilöllisten" valintojen ehdot - myös keskiluokkaisten naisten ja silppupätkäkierteessä kärvistelevien (mm. akateemisten) naisten valintojen ehdot pitäisi saada näkyviksi.

Miekkariin, miekkariin!

Torstaina osoitetaan mieltä päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. Meillä on kotona ja tuttavapiirissä kuplineet ohimosuonet yhdellä jos toisella: tätä se sitten tiesi, porvarihallitus.

Jos muka halutaan kannustaa jo-kotona-olevia jäämään puolipäiväisesti kotiin, niin miksi puhutaan opiskelijoista? Onko opiskeleminen kotona oleilua? Ja tosiasiahan on että naiset ne niitä lapsia kotona hoitaa - joten opiskelijanaisia sitä ollaan tässä (käytännössä) himaan liimaamassa.

Ja mitä järkeä on tehdä työttömien yksinhuoltajien työnhausta entistä hankalampaa, kun he päättävätkin pitää lapset kotona kun pikkurovot ei riitä (täys)päivähoidon maksuun (yksinhuoltajia on eniten nollamaksuluokassa)? Yksinhuoltajien köyhyysongelman suurimpia selittäjiä on juuri työttömyys.

Me emme sivumennen sanoen itse ole nollamaksuluokassa, mutta torstaina kyllä haen Kissanmintun päiväkodilta ja painelen miekkariin (Pikkukarhu on työmatkalla).

-----------------------------------------------------------------------------

Vauvalehden keskustelupalstalta kopioituna:

Mielenilmaus Eduskuntatalon edessä torstaina 31.5. kello 16 päivähoitomaksujen korottamista vastaan

Järjestämme mielenosoituksen päivähoitomaksujen korottamista vastaan vähätuloisimpien vanhempien kohdalla. Mielenosoitus vastustaa etenkin hallituksen suunnitelmia poistaa päivähoidon ns. 0-maksuluokka, johon kuuluvat kaikkein vähätuloisimmat perheet yksinhuoltajista ja opiskelijoista pätkätyöläisiin.

Hallituksen politiikka on mielestämme taantumuksellista ja se vaarantaa jo ennestään vaikeissa tilanteissa olevien perheiden toimeentulon.

Mielenilmaus pidetään Helsingissä Eduskuntatalon edessä torstaina 31.5. 2007 alkaen kello 16.

Mielenilmauksen järjestää Yksin- ja yhteishuoltajien liitto yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa.

+ Naisasialiitto Unionikin tuli sittemmin mukaan

Piip piip - eli vallankäytön aakkoset pönäköille ukoille

Mitä tehdä, jos taloyhtiön hallitukseen tulee naapurin ämmä vaatimaan parkkipaikkojen siirtoa pois hiekkalaatikon vierestä tai henkilöstöosastolta rynnii omalle osastolle joku lesbo kukkamekossa puhumaan häirinnän ehkäisemisestä?

Kas tässäpä pari keinoa:

1) Piip-piip
Teeskentele kuuroa: "Anteeksi en kuule!" Mitä ärsyttävämpi sanoma, huuda sitä lujempaa tyttösen lauseiden päälle (ei haittaa vaikka olisit viisi minuuttia sitten kuullut häntä oikein hyvin, kun puhuttiin säästä). EN KUULE, ETKÖ VOISI PUHUA VÄHÄN KOVEMPAA!

2) Mene henkilökohtaisuuksiin
Erityisen hyvä aloitus on: "Ei ole minun vikani jos sinun..." ja personoi jokin ongelma: ikä, paino, määräaikainen työsuhde, lapsen vammaisuus. Tosi tehokkaasti pimun saa mykistymään myös kiljaisemalla oudossa kohdassa keskustelua: "Katso peiliin!"

3) Poistu paikalta kesken lauseen
keksi että puhelimesi värinähälytin on juuri soinut tai sait äkillisen ripulikohtauksen. Molemmat ovat hyviä, koska niitä voi saada monta peräkkäin.

4) Naura (kovaa)
Kun sinulta kysytään mille naurat, sano "ei mitään, ei tosiaankaan mitään, mä vaan, ei mitään.." Tätä voi jatkaa pyrskähtelemällä ja tyrskähtelemällä pitkin bimbon 'puheenvuoroa'.

5) Crash & Pum
Huomaa että tavallisessa kokoushuoneessa on runsaasti esineitä joilla voi saada mittavan metelin aikaisiksi (varsinkin kavereiden kanssa): kolistele tuolia ja pöytää, pudota mappi tai kaksi, keiku tuolilla, kaadu tarvittaessa.. kaaoksen jälkeen sano että aika loppuu ja ehdota että siirrytään seuraavaan kohtaan esityslistalla.

nämä oivat ohjeet tarjosi teille:

kaiken nähnyt
Eintel

tullen juuri seurakuntaneuvoston kokouksesta, jossa häntä syytettiin henkilöstöstrategiasta puhuttaessa puheenvuoron käyttämisestä itsetehostuksena. "Just joo." sanoin kotona Pikkukarhulle "Ehkä minä etsisin jonkun vähän laajemman foorumin missä yrittää loistaa."

Sinistä

Vihdoinkin helatorstaina sain tehtyä sen: käytyä isän kanssa Pessin haudalla. Aurinko helotti täydeltä terältä ja päätä särki, sillä meillä oli ollut juhlat edellisenä iltana ja olin päässyt nukkumaan vasta viideltä (ennenkuulumatonta).

Vastoin odotuksia syksyllä istuttamani kukkasipulit puskivat idänsinililjaa maasta runsain määrin. Se oli helpotus, sillä vanhempani (-mme?) ovat sinnikkäästi käyneet kanssani puhelinkeskusteluja, joiden pääasiallinen viesti on se että minun pitää hyppiä ja pomppia pitkin pääkaupunkiseutua etsimässä Pessin haudalle se kaikkein sopivin perennalajike: talvenkestävä, hellettä rakastava ja kuivuutta sietävä. Mieluiten sininen. Tyylikäs, asiallinen, Pessiä kuvastava, molempien vanhempien makua miellyttävä.. Keskustassa myydään noin neljää perennaa, eikä niistä mikään täytä kriteerejä.

No niin. Nyt istutin sinne laakakatajan. Se saa riittää vähäksi aikaa ikikasviksi.

En ymmärrä kun ihmiset sanovat, että haudalla käyminen keventää heidän oloaan. Minulle se on aina raskas matka.

Viisuhumua ja -huhuja

Haa!

vaikka Tanskan draamakuningatar ei päässy jatkoon, niin Serbian Marija Šerifović kylläkin (ja Bulgaria!). Huhumylly humuaa, puhutaan hänen vain sekottavan englannissa 'shen' ja 'hen'. Hmmm, uskoisiko tuota?

Huhut kuuluvat olennaisesti näihin odotuksen hetkiin!

..ja mieleenpainuvat linkit: kuuntele tätä.

Twelve points

Ostimme Pikkukarhun kanssa liput Euroviisujen semifinaalin harjoituksiin, kymmenellä eurolla pääsi piippuhyllylle. Sieltä oli loistavat näkymät ja esitys oli ... spektakulaarinen!

Tänä vuonna muodissa näyttävät olevan suuret viuhkat ja plyymi, sekä plyymistä tehdyt suuret viuhkat.

Totuuden nimissä on tosin sanottava että jouduin hakeutumaan ainoan lähistöllä olevan kaiteen luo rivin päätyyn ja halaamaan sitä esityksen loppuun asti. Se oli todellakin oikea, pystysuora piippuhylly - ja minun korkean paikan kammoni on pahentunut iän myötä.

Eilen Suomen queer-tutkimuksen seuran järjestämässä Queer Eurovision -seminaarissa Karen Fricker epäili, että Englannin stuertti/ lentoemäntä -esitys menee liiallisuuksiin, se yrittää liikaa olla campia ollakseen oikeasti campia. Englanti ei ole seminifinaalissa, enkä minä pidä kappaleesta kovin paljoa. Ehkä siksi että Sestren esitys tuntuu olevan liian lähellä (2002), jotta viittaaminen siihen olisi nostalgisia tunteita herättävää.

Mutta tutkijan kommentti sai minut pohtimaan Tanskaa. Drama Queen oli ollut televisiosta nähtynä jotenkin ennalta arvattavan tuntuinen. Lavalla Peter Andersenin DQ oli kuitenkin jotenkin herkkä ja totinen. Eikä se totisuus tuntunut vetävän mattoa esitykseltä, joka oli yhtä kliseetä: sulkia, paljetteja, kimmoisia miestanssijoita, asunvaihtoja. Ehkä jokin pakonomainen vitsikkyys olisi voinut sen tehdä: vink, vink, drag queen, eikö olekin metkaa/ campiä?

Harmaan puun kylästä lähtee siis huomenna ainakin yksi tekstiviestiääni Tanskalle (ja ehkä Bulgariallekin).

Serbian butch-esteettisen Marija Šerifovićin esitys, jota varsinkin Pikkukarhu oli odottanut, ei näyttänyt oikein tomivan lavaversiona. Siinä oli liikaa paikoillaan seisoskelua. Tai siis liikaa olivat ne noin kuusi tanssijaa jotka lähinnä seisoivat laulajan ympärillä. Ja minun mieltäni vaivasi euroviisuseminaarissa kuultu juttu, että Marija Šerifović olisi lehdistötilaisuduessa puhunut aviomiehestään ja lapsistaan. Onko hänet siis stailattu butch-esteettiseksi taktisista syistä? Se olisikin jotain Tatun jälkeen, jos 'lesbojen' mediaseksikkyys & myyvyys alkaisi ulottua koulutyttökuvastosta paksuihin keski-ikäisiin putseihin..

Queer Trivia

Meidän vessan lehtikori tarjoaa mielen virkistykseksi nipun Aku Ankkoja ja pinon mainoksia. Niiden lomaan on eksynyt (= hajasijoitettu koriin viskaamalla) siivotessa myös muutama kirja.

Esimerkiksi Queer Facts - The Greatest Gay & Lesbian Trivia Book Ever, josta löytää niin Indigo Girlsien diskografian kuin tiedon ensimmäisestä venäläisestä romaanista, jossa lesbous oli temaattisesti keskeistä - ja sehän oli kirjan mukaan Lidiya Zinovyeva-Annibalin 33 Abominations (1907)*.

Päivänä muutamana löysin vanhan Kirkko ja Kaupunki -lehden ja Iskun kuvaston välistä ohuen pokkarin Matti Rossin suomentamia Lorcan runoja.** Sinä aamuna, kun pääsin Francisco Carreguin*** kirjoittamiin loppusanoihin saakka, liimannuin pytylle****. Syöksyäkseni hetken kuluttua lukemaan niitä ääneen Pikkukarhulle (joka yritti pukea Kissanminttua päiväkotiin lähtöä varten eikä ollut olleenkaan niin lumoutunut kuin minä):

García Lorcan sukupuolinen vinoonkasvu samoin kuin hänen näytelmistään kuvastuva huomattavan terävä naissielun tuntemus ovat kumpikin monien mielestä ainakin osittain hänen varhaisesta ympäristöstään [~voimakkaat naiset]aiheutuvia.
(---)
Millainen tahansa García Lorcan psyykkinen rakenne lienee ollutkin, olisi lapsellista siltä pohjalta omaksua ennakkoluuloja hänen runoilijan- ja näytelmäkirjailijantuotantoaan kohtaan. Vuonna 1957 "The Times Literary Supplement" julkaisi erittäin selkeän ja tasapainoisen lausunnon, joka on tässä yhteydessä lainaamisen arvoinen: "García Lorcan tuotannon merkittävyys on sitä luokkaa, että se jättää täysin varjoonsa hänen harhaviettisyytensä, joka ei missään tapauksessa ole silmiinpistävin seikka hänessä. Hän oli ennen kaikkea runoilija, näyttelijä ja muusikko, kauneuden ja elämäntuskan satuttama täysiverinen ihminen. Tietoisuus hänen harhavietistään osoittaa hänen intohimonsa virran yleissuunnan ja täydentää joidenkin kohtien merkitystä. Mutta se ei vaikuta millään tavoin hänen tuotantonsa runkoon, jonka runoudellisella arvolla ei ole mitään tekemistä erityisen sukupuolifilosofian kanssa."

*Mikä mahtoi olla Suomen? Tiedon löytänee ainakin ensi viikolla avautuvasta Sateenkaari-Suomi -näyttelystä
**Federico García Lorca: Andalusian lauluja (Otava 1982)
***1960-luvun alussa Carreguin käännöksen ensimmäistä painosta varten kirjoittamat loppusanat
****Tänään alaviitteet jostain syystä viehättävät minua tavattomasti.

Vapuksi poutaa

Kissanminttu on kummallisessa kuumetaudissa jo kolmatta päivää. Me vuorottelemme Pikkukarhun kanssa kotona ja töissä, sillä meidän deadlinet ei odota eikä meillä ole sairaan lapsen kotona hoitamisen mahdollisuutta - palkalla. Lisäksi Pikkukarhun äiti on työmatkalla Ja meillä on hänen koiransa kaitsettavana. Se, joka ei tule pikkulasten kanssa toimeen. Ja Eemeli on talvilomamatkalla (mikä se on?).

Nyt Kissanmintun kuume on alkanut laskea ja minä tähyän odottavaisin mielin vappuaattoon, jolloin olemme kutsuneet pihajuhliin Onnelin, Annelin, Tumme-Lisan, Ruusan, Muusan ja Pikku-Ruun. Säätiedotus lupaa noin kolmea astetta ja sankkaa räntäsadetta. Vaan minäpä en usko säätiedotusta!

Ihania naisia puhujanpöntössä

Vilkaisin teksti-tv:tä ja kas, mikä iloinen yllätys! Ranskassa Ségolène Royal pääsi sittenkin presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Käänsin TV5:lle ja kuulin suorana hänen puheensa, joka oli ehkä... parhain koskaan kuulemani poliittinen puhe! Siinä väläytettiin nationalismia, patriotismia, kansallista voittokulkua jne. kutoen taidokkaasti ne yhteen yhdenvertaisuuden, rauhan sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja vastuuntunnon kanssa. Käsitteet kantoivat muassaan historiallisia viittaussuhteita Ranskan vallankumoukseen niin että melkein näytti siltä kuin valkoisiin pukeutuneen Royalin taustalla olisi häivähtänyt Jeanne d'Arcin aave. Retoriikan taidonnäyte - mikä puheenkirjoittaja(kaarti) hänellä onkaan!

[Ja oikeasti toivon että Ranska saisi vihdoin naisen presidentiksi. Ja tämän naisen. karismaattisen, vasemmistolaisen naisen.]

Enttententten-teelikamentten

Mikä helpotus! Sisäinen adoptio on hallitusohjelmassa, ja vieläpä niin tarkoin sanankääntein, että hallituksen on käytännössä pakko tehdä siitä lainmuutosehdotus. Ehkei järjestöjen tarvitse tahkota sitä vuosikymmeniä? - Energiaavievää tapella jokaisesta lainmuutoksesta 10-20 vuotta.

Pikkukarhun silmät uutinen saa tummenemaan, sillä ei ole poliittisesti realistista kuvitella, että sisäisestä adoptiosta tulisi monivanhempaisten perheiden asia (siis meidän, joiden lapsilla on enemmän kuin kaksi vanhempaa).

Parisuhdenormi voittaa heteronormin kuus-nolla?

Aikasyöpöt

Kun tapasin Pikkukarhun ensi kerran (tai toisen, Pikkukarhu oli nähnyt minut luennolla) hän kysyi jotain ja minä vastasin etten ehdi, koska aikani ovat vieneet pienet harmaat... "Miehet" sanoi Pikkukarhu, joka oli lapsena lukenut Momonsa. "Tasa-arvofeministit" minä vastasin, sillä olin silloin tasa-arvotöissä.

Nyt, en tiedä. Syöppöjä on niin monta. Lisäksi Kissanminttu sairastui pääsiäisenä taas korvatulehdukseen, joten yöt menivät entistä risaisemmiksi ja näitä univelkoja ei yhdessä tai kahdessa yössä nukuta pois.

Pitkänä perjantaina meille tuli yhden pienlehden toimittaja tekemään perhehaastattelua ja tänään päätoimittaja soitti, ettei toimittajan kuvat kelpaa, vaan hän haluaa lähettää meille ammattivalokuvaajan. Minä kiljuin kuin sumusireeni Pikkukarhulle (jonka idea koko lehtijuttu oli ja joka aina sanoo kaikeen iloisesti joojoo) että mikä hemmetin ammatti tämä sateenkaariperheys on. Meille soitetaan vähintään joka toinen viikko ja ruinataan haastatteluja. Ja ne on todella rasittavia: toimittajat haluavat tulla meille kotiin omituisina aikoina (yleensä virka-aikana: pitäisikö meidän ottaa vapaapäivä lehtihaastattelua varten?)ja sitten yleensä kuvat otetaankin eri päivänä + juttu on pakko tarkistaa jos on yhtään itsesuojeluvaistoa. Tarkistettavaksi ne tulevat yleensä yöllä ja tarkistusaikaa on noin parikymmentä minuuttia (eikä niistä saa mitään palkkioita, jos joku sitä miettii). Sumusireeni ilmoitti että hän antaa enää ammattiin liittyviä asiantuntijahaastatteluja, eikä sateenkaariperheys ole sumusireenin ammatti.

Lisäksi Pikkukarhu oli mennyt lupaamaan, että hänen teini-ikäinen serkkunsa voi tulla meille koko viikonlopuksi asumaan kun hän tulee pääkaupunkiin bilettämään -jei.

Pahinta on ehkä kuitenkin se että vaikka saan puolipäivätyöstä palkkaa, teen täyttä päivää deadlinien takia. Ja kaikki muut kirjoittamiseen ja opetukseen liittyvät hommat myöhästyy.

voihan ressi.

Kiire, kiire aina vain on on on

deadlinien puristuksessa onnistuin paranemaan poskiontelotulehduksesta, mutta oikean lapaluun alle on ilmestynyt tulinen pingispallo. Buranasta alkaa muodostua huolestuttavan keskeinen osa ruokaympyrääni.

Ja Kissanminttu on kokeillut kokonaista viikonloppua Eemelin luona huonolla menestyksellä: sen jälkeen on ollut vain surkeasti nukuttuja öitä, toistuvia parahtavia, parkuun räjähtäviä heräämisiä, joista hän ei pääse takaisin uneen ilman lohduttelua. Eikä Eemeli tietenkään myönnä että tapaamisten pidentäminen voisi vaikuttaa siihen..

Minä katselen pääsiäiseen päin surumielisenä: ei lepopäiviä luvassa vieläkään. Koko pääsiäinen pitää tehdä töitä kaikissa niissä väleissä, jotka Kissanmintun hoitamiselta yms. jää.

Jakkupuku ja menox!

Kävimme Pikkukarhun kanssa aamulla tällaisen keskustelun:

- Mitä kaikkea tästä seuraa?
- No ainakin ne varmaan vetää subjektiivisen päivähoito-oikeuden alas. Eikä siitä seuraa että päiväkotiryhmät pienenis vaan että päiväkoteja suljetaan ja paikkoja joutuu jonottamaan yhä pitempään.
- No mutta eihän se meitä haittaa. Jos mä synnytän meidän seuraavan lapsen, niin nehän on vaan sitä mieltä että sä olet mun joku kämppis, etkä sen vanhempi ollenkaan, joten sun työttömyys ei vaikuta päivähoitopaikan saamiseen.
- Niin, olettaen että sulla on pysyvämpiä töitä.* Mutta eihän se haittaa jos ei ole. Vedät vaan jakkupuvun päälle synnytyksen jälkeen ja alat rampata työpaikkahaastatteluissa. Nainenhan on silloin työnantajien mielestä priimaa rekrytointimateriaalia! Varsinkin kun kaikki tietää että päiväkoteja on suljettu ja sinne on pitkät jonot, joihin pääsee vasta kun on saanut työpaikan.




* = Pikkukarhu on saanut vuodeksi tutkimusrahoituksen. Muuten oivallista, mutta ilon sekaan pukkaa pientä huolta, koska se nakkaa hänetkin tähän sosiaaliturvattomien kastiin.

Porvarihallitus, totta tosiaankin

siltä se nyt näyttää. Tuijotamme Pikkukarhun kanssa prosentteja television ruudusta kuumeisin silmin (oikeasti, kuumeisin, meille tuli kuokkavieraaksi influenssa). Kysymme toisiltamme, mitä tämä tarkoittaa. Hyvästi hyvinvointivaltio?

Pienet askeleet

Tuttavapiirissä on viime viikkoina käyty keskusteluja adoptiosta poliittisena kysymyksenä. Minun on välillä vaikea ymmärtää perussetalaista "hiljaa pienin askelin" -politiikkaa. Joskus tuntuu, että se on ennemminkin kaksi askelta eteen, puolitoista taakse -politiikkaa.

"Sisäinen adoptio ensin, ulkoinen sitten" kuuluu maltillisten strategia. Uskon että niin se tulee käytännössä etenemään Suomen eduskunnassa, on eduskuntavaalitulos mikä tahansa (paitsi jos se on huono tulos, ensi kaudella ei saada sisäistäkään). Mutta. Jonkun, edes Setan, pitäisi uskaltaa haastaa julkiseen kaksintaisteluun se homofobia, joka kätkeytyy ulkoisen adoption vastustamiseen. Kun Suomessa yksinelävä nainen tai mies* voi adoptoida ulkomailta, mikä on se negatiivinen lisä, se kauhea, jonka toinen aikuinen samassa perheessä tuo adoptoitavan lapsen elämään?

Teoriassa kai pitäisi olla myös rekisteröidyssä parisuhteessa elävälle mahdollista adoptoida lapsi ensin yksin ja sitten, kun perheen sisäinen adoptio on avattu, myös toisen vanhemman adoptoida myöhemmin tämä lapsi myös omaksi lapsekseen. Mutta, jälleen mutta. Jos adoptiotoimiston ovet faktisesti pysyvät parisuhteessa eläviltä (sekä avoimesti homoseksuaaleina eläviltä) kiinni niin kauan kuin ulkoista adoptiota ei ole lailla avattu, teoria ei lämmitä. Käsivarret pysyy tyhjinä.

...jonkun pitäisi uskaltaa haastaa kaksintaisteluun myös adoptiotoimistojen homofobia.



*tosin näitä on ollut tiettävästi tähän mennessä vain 1 kpl.

Tähän on tultu

Feministinä minua ovat aina tympineet tytöille markkinoidut muoviset minikeittiöt ja siivousvälinesarjat. "Kyökkipiiaksi jo kaksivuotiaana!" olen ajatellut.

Mutta.

Kissanmintun into käpälöidä hellaa yhdistettynä taitoon siirtää porrasjakkaraa pitkin kämppää ja kiivetä sen avulla paikkoihin on johtanut siihen että.. otin paperia, sakset, liimaa, työkalulaatikon ylimääräisiä nippeleitä ja palikkalaatikon. Nyt Kissanmintulla on oma uuni keittokomeron nurkassa.

Kissanminttu on riemuissaan. Mikä on ihan herttaista, sillä hän on taas kipeänä. Parvorokko, ilmeisesti. (Tarkkailen ihoani: itselläni on kai vain flunssa, noin seitsemäs sellainen tänä vuonna.)

yhden polun pää, toisen alku

Viikonloppuna oli Momon elämän suurimmat juhlat (tähän asti). Koska Momo on yksi läheisimmistä ystävistäni, suurin osa juhlista meni siihen että taistelin vastaan yllykettä ruveta vuolaasti ja kovaäänisesti parkumaan (se niistä cooliusfantasioista). Momo soitti seuraavana päivänä ja sanoi itkeskelleensä koko aamupäivän, koska oli niellyt liikutuksen kyyneleitä koko edellisen päivän. (ei, ne eivät olleet hautajaiset)

Lisäksi minulle on tarjottu töitä, alan töitä! Ihme on siis tapahtunut. Vaikka silppupätkäihme, niin ihme kuitenkin.

Meillä on uusi lattia!

Se on tosi kaunis. Punertavan vaaleaa laminaattia. Luulen, että se on esittävinään pyökkiä. Siinä se ei onnistu kovin hyvin, mutta väri on suloinen.

Tosin listat puuttuu vielä, lattia on pölyssä ja yksi tiskipöydän aluskaapeistakin puuttuu vielä. Mutta. Olen päässyt karusta omaan sänkyyn nukkumaan.

Istuimme tänään keskellä pölyn peittämää lattiaa tyhjässä olohuoneessa Pikkukarhun kanssa (Kissanminttu katsoi Tomi Traktoria makkarissa) ja sanoin kotimme alkaneen näyttää sen verran keskiluokkaiselta, että alituinen köyhyysnarinani on menettämässä pohjaansa ystäväpiirini silmissä (huom: lattian maksoi siis taloyhtiön vakuutus). Niin, sanoi Pikkukarhu ja näytti tyytyväiseltä.

Tänään telkusta

Poskiontelot iskee tulta. Ähhh, luulin levänneeni viikonloppuna, mutta maanantaina flunssa on äitynyt vain pahemmaksi. Minulla on deadlinet myöhässä ja meillä kotona on lattiaremppa (vihdoinkin - sitä on odotettu nyt kolme kuukautta). Mikä tarkoittaa että menemme anopin luokse asumaan päiväksi tai pariksi. Tahtoo oman sängyn koloon omien peittojen sisälle sykkyrään. Sekä haamukirjoittajan, joka ystävällisesti tekee työni silloin kun olen kipeä.

Illalla Voimalasta tulee Tohtoritehtaan työttömät (ma TV1 klo 21.50). Se ei kosketa minua. Ensinnäkään en ole tohtori ja toiseksi en voi olla työtön koska minulla ei ole ollut työsuhdetta noin sataan vuoteen, hmmm...Voin siis katsoa loppuun asti Big Loven (ma Nelonen klo 21.00)*, josta Mikko Silvennoinen viime keväänä Yöpervonen-seminaarissa sanoi, että se on nyt se norminhavisuttajaohjelma. Kaiken maailman bongaa homo - duunaa heteroo -ohjelmat on menneet pois muodista ajat sitten.



*L-koodia anopilla ei siis voi katsoa. Nyt menen ostamaan videokasetin.

Kakkua!

Kissanminttu osaa jo todistettavasti partitiivin, ainakin kun tilanne on graavi. "Äiti, kakkua!" hän kiljaisee kun tahtoo pullaa, kakkua tai pikkuleivän. Kuten tänä aamuna kun juhlimme ystävänpäivää juomalla pullakahvit aamusella.

Hauskaa ystävänpäivää kaikille!
toivottaa Eintel

j.k. puhdistauduttuani tulevaisuusangstin tulisessa järvessä maanantain kirjoitin ahkerasti koko tiistain ja keskiviikonkin suhteen kirjoittamisodotukset on korkealla...

Tila eli pakoilua ja käsitekauhu

Huolimatta flunssasta onnistuin haravoimaan kalenteristani kolme puhdasta kirjoituspäivää: nyt kirjoitan, nyt vain kirjoitan. Ja mitä tapahtui?

Luin aamulla verkosta uudet työpaikkailmoitukset ja onnistuin saamaan itseni Tilaan. Tilassa olen varma, etten koskaan löydä palkkatyötä, että joudun irtisanoutumaan yliopistosta päästäkseni kortistoon, että vedän koko perheemme taloudelliseen suonsilmäkkeeseen vain koska olen kyvyiltäni, taidoiltani ja koulutukseltani työelämäkelpaamaton.. Niellen kyyneleitä käytän kallisarvoista kirjoitusaikaa ansioluettelon hiomiseen siltä varalta että jonain päivänä - että vielä jonain päivänä - tulisi hakuun työpaikka, jonka saamiseen minulla olisi hyvät mahdollisuudet (siis paremmat kuin Ässä-arvalla päävoiton saamiseen)..

Ja tämä kaikki luultavasti vain siksi että kirjoittaminen tuntuu niin vaikealta.

Leena Huovinen voitti!

...jos sisälukutaitoni vielä toimii (näistä kun ei ikinä voi olla ihan varma):

http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/tiedotteet/hiippakuntatiedotteet/?num=14180

Pitkän piinan alkua vai väärä hälytys?

Kissanminttu heräili pitkin yötä yskimään kuin kissa, jolla on karvapallo kurkussa. Aamulla hän yski ja itki ja piti toista kämmentä kuppina korvan päällä. Pikkukarhu vei hänet lääkäriin: alkava korvatulehdus. Minua vähän hirvittää tämä ensimmäinen antibioottikuuri. Tuleeko näitä vielä paljon, korvatulehduksia, jälkitauteja ja antibiootteja? Olin itse lapsena aina sairas - sairastin kaiken mahdollisen ja noin puolet mahdottomista. Ensimmäiset antibiootit sain kahden viikon ikäisenä (tulirokkoon) ja sittenhän niitä riitti..

***

Tänään tulee Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätös pastori Leena Huovisen tapauksesta. Tuo syntisäkki kun on mennyt (ehkä) siunaamaan kahden samaa sukupuolta olevan liiton! Mikä rikos ihmiskuntaa ja rakkauden kaksoiskäskyä kohtaan!

...eikö kirkolla ole mitään tärkeämpää tehtävää kuin moinen ajojahti, ihan oikeasti?

"Ensin pelastettiin tutkija Andersson..."

Hyvät tyypit pärjää aina -ajatus on virhe. Yleinen virhepäätelmä, sillä olen kuullut sen yliopistolla monta kertaa (tosin pääasiassa alle 35-vuotiaiden suusta). Sillä Andersson pelastetaan niin kovin paljon herkemmin kuin Andersdottir (myös yliopistolla - varsinkin yliopistolla). On outoa ettei tuttavien suosimiselle ole nimeä, sillä 'nepotismikin' tarkoittaa sukulaisten suosimista. (Seurasin taas vierestä yhden viran petaamista valtiotyönantajalla. Taisteluväsymystä: kukaan tuttu, minä mukaanlukien ei viitsinyt edes hakea sitä, kun kaikki tiesivät sen pedatuksi.)

Olen taas työelämäpahantuulinen.

Se estää suotuisasti minua kirjoittamasta, kun kirjoittaminen arastuttaa. Pitäisi määritellä kaksi ristiriitaista käsitettä, mieluiten samassa kappaleessa. "En minä osaa" ei nyt käy, vaikka se on se ensimmäinen, joka tulee mieleen.

Mutta, mutta. Kohta tulee vaalit! Jotain mukavaa jota odottaa. Minä seuraan vaaleja kuin Pikkukarhu olympialaisia (olympialaisia ja vaaleja, korjaa sisäinen Pikkukarhuni, joka epäilee minun epäpolitisoivan hänet). Minä aion äänestää feministiä. Mikä yllätys!

...ja yhdestä naispapista

Joukko teologian opiskelijoita on kannellut Tuomiokapituliin myös naispapista, joka on heidän mukaansa siunannut rekisteröidyn parisuhteen. Papin mukaan hän on siunannut ihmisiä, ei liittoa.

Tämä sota (josta kirkko on vain pieni mutta äänekäs osa) piilottaa alleen jotain muuta. On vaikea ymmärtää, että jotkut ajattelevat homojen ja lesbojen istuvan maailman suurten muutosten kytkimen päällä.

No joo, ehkä meitä pyöritellään perheen murroksen ytimessä - joskin siellä on myös harvemmin mainitut heteroiden sarjamonogamisoituminen ja uudenlainen uusperheistyminen.

... mutta eiköhän se yhteiskunnan suuri järistys ja murros ole jossain toisaalla: tykin suussa savuaa ruuti, joka on neoliberalismi nimeltään.

On homofrågan (ja muuta)

Minuun on luotu ankaria katseita, mutta minua ei ole nuhdeltu. (ja myös ystävällisiä, huolestuneita katseita, se sanottakoon)

Ankara katse on toisaalla. Kahdesta ruotsinkielisestä papista on tehty kantelu Porvoon tuomiokapituliin aiheesta 'homofrågan'. Molemmat ovat siis profiloituneet postitiivisesti julkisuudessa seksuaalivähemmistökysymyksissä, ks aiheesta:
http://karlafhallstrom.blogspot.com/2007/01/anmld-fr-dk.html

Onpas blogistani nyt tulossa kirkollinen, hmmmm.

Muuta:

• Pikkukarhun vatsatauti kiertää perheessä, minkä seurauksena olen laihtunut puolitoista kiloa (ei ehkä kannata huutaa jee, koska luultavasti se on vain nestehukkaa)
• Olemme (ennen vatsatautijubileeta) juhlineet lahjarahoin kylpylässä syntymäpäivääni, vaikka olin tähän päivään asti vannonut että jotain niin keski-ikäistä minä en aio tehdä (=olen keski-ikäinen)
• Olen uskaltautunut tunnustamaan ohjaajalleni, että tutkielmani aikataulu pissii alleen kuin pentukoira (ja hän on vastannut ystävällisesti)
• Olen edelleen jatkuvassa hermojännityksessä järjestymättömien raha-asioiden kanssa.
• Kissanmintun osa-aikainen päiväkotiura näyttää alkavan ihan mukavasti, mikä antaa sekä minulle että Pikkukarhulle mahdollisuuden kokea että olemme ajattelevia aikuisia ihmisiä, jotka osaavat puhua muustakin kuin pottaan kakkaamisesta ja babyprooffaamisesta. Ja se on arjen juhlaa se.

Rehtorin huoneeseen, ja heti!

Yksi kirkkoaktiivi yrittää järjestää minut kirkkoherran puhutteluun, koska kuulemma kirkkokriittiset näkemykseni eivät ole kirkon luottamushenkilölle soveltuvia.

Neuvoteltuani muutaman itseäni kokeneemman kanssa kuulin, ettei kirkkoherra voi nuhdella eikä 'puhutella' minua, koska en ole kirkon työntekijä vaan vaaleilla valittu. Sen sijaan hän voi kutsua minut 'keskusteluun'. No, saa nähdä. Jos hän niin tekee, otan oman teologin mukaan. (ja mietin jo hetken myös mankan mukaan ottamista).

muurahaispesä, tosiaankin.

viimeinen päivämäärä

Ähh, Pikkukarhu lähti kolmeksi päiväksi konferenssimatkalle, ja Kissanmintulle pamahti parin päivän nuha, niin ettei täällä juuri nukuttu. Sitten Pikkukarhu tuli takaisin ja juuri kun ajattelin että saan nukkua, hänellä olikin ruokamyrkytys (tai vatsatauti, se nähdään kohta..) . Jonka alkaessa laantua minulla alkoi nenä vuotaa. Ja simultaanisesti: kun selvisin suurimmasta osasta yhden näyttelyn tekstejä, alkoi opetus ja nyt painaa päälle useamman populaaritieteellisen pikkuartikkelin dedis.

Minusta ei tule koskaan lisensiaattia. Uhmaan kohtaloa kun luulen, että ehdin kirjoittaa sitä.

Lunta sattaa, taitaapi tulla..

Lunta! ilmoitin Pikkukarhulle aamulla. Räntää, sanoi Pikkukarhu. Hänestä minä olen parantumaton pessimisti, joka osoittaa optimismia vain muutamassa asiassa (jolloin optimismini on hänestä hätkähdyttävän katteetonta): sää, ajamamme lakiehdotukset sateenkaariperheiden yms. aseman parantamiseksi, Pikkukarhun sijoittuminen työelämään.

Kun minä katson Pikkukarhua, näen junan, jolla on yksi raide. Juna ajaa rataa joka menee suoraan eteenpäin ja siinä on yhä loistavampia pysäkkejä toinen toisensa perässä. Jos hetkellisesti ollaankin pöpelikössä, matka on kuitenkin oikeaan suuntaan (tämä maalailu ärsyttää Pikkukarhua suunnattomasti ja minua on kielletty enää harjoittamasta sitä hänen kuultensa).

Itseni kohdalla, niin. Taidan olla viime aikoina nähnyt vain pöpelikköä. Räntää ja pöpelikköä.

Eikö hyvinvointivaltion pitänyt kuulua kaikille?

Minä olen juuri nyt barrikaadeille liian väsynyt (Kissanminttu aloittelee päiväkodissa ja se on taas aiheuttanut meille risoja öitä - Kissanminttu reagoi kaikkeen unellaan), mutta tässä puolipäänsärkyisessä puolivalvetilassakin ilahduttaa, että viime päivinä tutkijoiden ja taiteilijoiden olematon sosiaaliturva on nostettu julkiseen keskusteluun: Anu Suoranta Hesarissa ja blogissaan, sekä tulossa on myös kuun lopussa keskustelutilaisuus Ylioppilasteatterissa Helsingissä (24.1. klo 15.30-18).

Pätkis

En usko, että saan sitä työpaikkaa. Minua pyydettiin haastattelussa kolme kertaa vastaamaan kysymykseen, miksi minulla on työhistoriassani niin paljon määräaikaisuuksia.

Ensin en ymmärtänyt kysymystä.

Toisella kerralla kerroin kyseisten työsuhteiden olleen viransijaisuuksia julkiselta sektorilta, joten määräaikaisuutta ei voi vakinaistaa, kun virka kuuluu jo jollekin toiselle. Kolmannella kerralla selitin, ettei alallani ole juuri koskaan haettavana vakituisia töitä, ainakaan avoimessa haussa. Sen huomaa, jos seuraa avoimia työpaikkoja. Ja että tuntiopetusta tehdään yliopistolla kurssi kerrallaan. Yritinpä selvittää valtionsektorin määräaikaisuusongelmaakin lyhyesti. Aloin kuulostaa pahemman kerran puolustelevalta.


Mutta miksi juuri minä? Miksi juuri minä kuulun prekariaattiin. Siihen on vaikea vastata. Olen tehnyt vääriä valintoja ja olen syntynyt väärään aikaan, valmistunut yliopistosta lama-aikana, enkä juuri koskaan ole päässyt kiinni työelämään sillä vanhanaikaisella tavalla, vaikka olenkin tehnyt kaikenmoisia töitä 13-vuotiaasta asti.

En ehkä koskaan saa tietää kuinka paljon merkitystä on omilla toimillani ja sitten sellaisilla asioilla kuin väärä sukupuoli, luokka/perhe/tausta, seksuaalinen suuntautuminen tai väärääkin väärempi dysleksia. Yksi ilta, kun kieriskelin oikein itsesäälissä, sanoin Pikkukarhulle, että ihonväri on minulla sentään oikea - missä olisinkaan jonkin toisen värisenä.

Niin kauan kuin pystyn elättämään itseäni tuskin kuitenkaan kauheasti kadun valintojani, sillä olen tehnyt ne sydämellä. Olen valinnut alani sen mukaan että voin tehdä työtä jolla tuntuu olevan jotain merkitystä, että voin vaikuttaa johonkin (tosin ajatuksen ylevöittävä efekti hiipuu siinä vaiheessa kun vuokrarahoja ei meinaa saada kasaan).

Aina tulee uusia töitä, uusia pätkiä. Pätkän päälle pätkää.