Paistetaan kypsäksi sopivassa lämpötilassa

Tulen juuri sairaalasta, mihin jouduin verenvuodon takia vuorokaudeksi tarkkailuun. Koska verenvuoto ehtyi ja vauvan sydänkäyrä oli tunnista toiseen hyvä, pääsin kotiin. Olisin voinut jäädäkin osastolle, jos olisin halunnut. Mutta kun olin kävellyt pari kertaa korttelin ympäri rivakkaan tahtiin ja harpponut portaat sairaalan kymmenenteen kerrokseen, ja saanut supistusten saldoksi vain 6 kpl aikavälillä klo 04.00-13.00, lähdin kotiin.

Sairaalakassin kotiin raahaaminen helteessä aloitti sitten kuitenkin kipeähköt supistukset kymmenen minuutin välein. Kuulostelen nyt niitä hämmentyneenä. Tarvittaisiin kaksi tuntia suppareita viiden minuutin välein sairaalaan lähtemiseksi. Osastonlääkäri oli vielä eilen sitä mieltä, ettei synnytykseni ole lähelläkään ja tänä aamuna taas sitä mieltä, että vauhti on ripeä 'haluatko jäädä tänne odottelemaan supistusten vahvenemista vai odotatko mieluummin kotona?'

Muuta en osaa enää arvata kuin että ehkäpä ei mene paria viikkoa enää ja niinollen vältyn huonetoverini kohtalolta, lääkkeelliseltä käynnistykseltä. Näytti olevan aika hidasta ja tuskallista puuhaa.

[näyte vuoden 2005 arkistosta]

Maraton siirrettiin elokuulle

Laskettu aika olisi torstaina - mutta veikkauksessa tuon päivän kerroin nousi juuri hyvin korkeaksi. Kävimme tänään tarkastuttamassa sikiön kokoa ylimääräisessä ultrassa, missä normivauvamme osoittautui täysin normaalipainoiseksi - edustaen täydellisesti keskiarvoa. Niinpä käynnistykseen ei ole vielä viikkoihin mitään syytä. Sisätutkimuksessa kävi myös ilmi, että kohdunkaula ja kohdunsuu ovat jämähtäneet kolmen viikon takaiseen tilaan. Kaikki tämä kipuilu ja lukuisat huonosti nukutut yöt eivät ole siis tuottaneet mitään tulosta.

Kotimatkalla bussissa muutuin vähitellen yhä kiukkuisemmaksi. Liian monta päivää korvissani olivat kaikuneet sanat edelliseltä lääkärinkäynniltä: "Jos se on kovin suuri, sitä ei päästetä yliaikaiseksi." Istuin bussissa ja katselin kadulla käveleviä ihmisiiä. Ajattelin että jokaisen heistä on joku nainen synnyttänyt: ensin kantanut lähemmäs vuoden sisällään tuntien kaikenlaista kipua, kolotusta ja yrjötystä, ja sitten synnyttänyt kokien elämänsä suurimman tuskan. Erityisesti mulkoilin kadulla käveleviä miehiä tuntien katkeruutta siitä, kuinka vähän krediittiä tästä kaikesta saa, päinvastoin, naisia rangaistaan synnyttämisestä ja kyvystä synnyttää vuosisadasta toiseen alituisella moralisoinnilla (myös toisten naisten tahoilta), taloudellisella riippuvuudella ja huonoilla työsuhteilla. Ja vaikka mikään näistä ei ole korjaantunut, nyt yhtäkkiä isyys pitäisi kuulemma nostaa arvoon arvaamattomaan - vanhemmuus kun kuulemma on ihan samaa sukupuolesta riippumatta. Vaan kyllä se hemmetti vieköön on aika erilaista synnyttävillä ja ei-synnyttävillä vanhemmilla, ainakin tässä alkuvaiheessa.

Välitin tämän viestin myös Pikkukarhulle varsin kirpein sanankääntein 'ei, me emme ole molemmat yhtä paljon raskaana..' Pikkukarhu lepytteli minua kukin ja kanelipullin.

Kuuma, hapeton odotushuone

Vietimme tänään tuskastuttavan pitkän päivän synnytyssairaalan päivystyspoliklinikan jonossa, mihin meidät lähetettiin suoraan neuvolasta, kun sydänäänet olivat tällä kertaa liian nopeat, syke oli yli 170/min. Mitään ei kuitenkaan löytynyt käyrältä tai ultrasta. Ainoa uutinen oli, että sikiö on kasvanut rajusti sitten viime mittauksen ja painoarvio on jo yli kolme kiloa nyt. Yäk. Miten minä puserran ulos jonkun jättiläisvauvan sen myooman ohi?

Lisäksi kohdunkaula on nyt vajaa kaksi senttiä, eli se on pikkasen lyhentynyt viime viikosta. Neuvolan terkkari oli jo ennen tuota tietoa sitä mieltä, että minulla tuskin menee yliaikaiseksi, ennemminkin päinvastoin. Kuitenkin poliklinikan lääkäri oli tänään sitä mieltä, ettei synnytysajankohtaa voi lainkaan ennustaa. Niinpä sain varmuuden vuoksi kolmen viikon päähän (pari päivää ennen laskettua aikaa) ajan ultraan kokoarvioon, sillä vauvaa ei kai päästetä yliaikaisesti, jos se on ylisuuri. Yäk ja yäk ja vielä kerran yäk! 'Ei päästetä' tarkoittaa käynnistämistä, ja käynnistäminenhän siis sattuu enemmän kuin luonnollisesti käynnistynyt synnytys. Täytyy vain toivoa, että äidin puoleinen sukuhistoria (äitini ja hänen lapsensa ovat syntyneet etuajassa) on jotenkin mystisesti periytyvää.

Sitten vielä Pikkukarhu kysyi odotushuoneesta, eikö olekin niin että down-lapsilla voi olla poikkeuksellisen korkea syke? Nyt näen pahoja unia myös siitä että vauva ei olekaan terve, tai siis, vammaton..

----------------------------

Siitä on nyt pari päivää, kun koirani lähti. Lähtö oli yllättävän kaunis loppujen lopuksi. "Nyt voit käydä lepäämään ja sitten kipu menee pois" sanoin. Ja kun se oli lähtenyt: "Hyvästi, elämäni ilo" sanoin ja itkin. Mutta se oli jo poissa.

”Koira nukkuu ruudullisten ikkunaverhojen takana.
Se nukkuu jo sadatta vuottaan.
Ja nukkuu rakas sydän.
Sitä ei enää herätä uni, ei enteet, eivät
lopullisesti lähteneet vainajat.
Ehkä minä yksin, minun muistini vain.”

Sirkka Turkka Tule takaisin, pikku Sheba (1986)

[näyte vuoden 2005 arkistosta]