"Anna, 2, istuu rattaissa, tempaa tutin suustaan ja hokee: Äänehtämään, äänehtämään... Vaalihuoneiston iloinen täti antaa hänelle palan suttupaperia ja kynän. Anna piirtää tuhisten oman puumerkkinsä. Laatikkoon hän kuitenkin saa pudottaa vain äidin leimaaman lipun. Kasvettuaan äänestysikään hän ei ole kertaakaan jättänyt äänioikeutta käyttämättä. (---)" HS 15/1/06
Tänä vuonna on kulunut sata vuotta siitä, kun Suomeen tuli yleinen äänioikeus, heti alusta lähtien mukana myös naisten äänioikeus. Me käytimme kaikki kolme tänään ylpeinä äänioikeuttamme (niitä kahta). Työnsimme kukkulan päälle rakennetulle koululle Kissanmintun rattaat ja Kissanminttu sai käydä äänestyskopissa Pikkukarhun kainalossa. Kotona joimme pullakahvit.
Jos Tarja Halonen menee läpi ensimmäisellä kierroksella, avaamme skumppapullon, jonka saimme häälahjaksi.
Viime presidentinvaalit olivat näitä vaaleja aika lailla jännittävämmät. Olin Paasitornissa sinä iltana ja olin oikein optimistisin mielin. Kun ennakkoäänet laskettiin, Esko Aho johti. Sehän oli tiedossa, ajattelin ja olin yhä toiveikas, kun ensimmäiset saman päivän äänet tulivat ja Aho johti yhä. Tunnelma Paasitornin kahviossa laski laskemistaan, mutta minulla oli iloisia perhosia mahassa. Ja kun Halosen voitto lopulta varmistui, tuntui kuin olisin kävellyt pienen cumuluspilven päällä. Ainakin kaksi viikkoa liitelin tukevasti 20 senttiä maan pinnan yläpuolella: että Suomeen valittiin presidentiksi nainen, feministi ja entinen Setan puheenjohtaja! Se oli kuin liian hyvää unta.
Ja tänä iltana, toivon, uni saa jatko-osan, joka ei enää tunnu ihmeeltä vaan melkein itsestäänselvyydeltä.
