Menin alkuviikosta Elannon hautaustoimistoon hankkiakseni pienen metallilaatan Pessin puiseen ristiin. Minua ryntäsi palvelemaan entuudestaan tuntematon miesvirkailija, oikea myyntitykki: "Ei missään nimessä ette voi hankkia tuollaista pientä, se ei kestä ulkona vuottakaan!" Hänestä minun olisi pitänyt ostaa kahden kämmenen levyinen painava laatta, joka yleensä kiinnitetään kiveen, hinta 250-280 euroa. Hän seisoi käytävällä ja huusi myyntipuhettaan. 'Menee yli meidän budjetin, eikö todellakaan ole pienempää..' yritin turhaan saada suunvuoroa. Kävelin sitten tyynesti ulos liikkeestä. Ulkona en enää ollut niin tyyni: kahlasin lumessa Töölön katuja ja nielin kyyneleitä.
Tänään Hesarissa oli m.a. professori Eva Gottbergin mielipidekirjoitus varattomien kuolinpesien hoitamisesta, jossa aivan järkevästi vaadittiin suunnittelua näiden pesien hoitamisen kehittämiseksi, jopa korvausta asiainhoitamisesta. Mutta. En voinut olla hätkähtämättä kun luin: 'Valtionkonttorin olisikin syytä luoda erilliset toimintaohjeet näiden pesien varalle (---) tilanteissa, joissa omaiset kääntävät selkänsä pesälle." Me emme kääntäneet selkäämme millekään. Mutta tämä tie on ollut hyvin raskas tarpoa. En sanoisi kenellekään, että hänen tulisi kulkea sama reitti. Itsemurhan tehneen omaisen kannattaisi säästää itseään, jos vain keksii keinot siihen - tukea on vaikea löytää.
