Vihdoinkin helatorstaina sain tehtyä sen: käytyä isän kanssa Pessin haudalla. Aurinko helotti täydeltä terältä ja päätä särki, sillä meillä oli ollut juhlat edellisenä iltana ja olin päässyt nukkumaan vasta viideltä (ennenkuulumatonta).
Vastoin odotuksia syksyllä istuttamani kukkasipulit puskivat idänsinililjaa maasta runsain määrin. Se oli helpotus, sillä vanhempani (-mme?) ovat sinnikkäästi käyneet kanssani puhelinkeskusteluja, joiden pääasiallinen viesti on se että minun pitää hyppiä ja pomppia pitkin pääkaupunkiseutua etsimässä Pessin haudalle se kaikkein sopivin perennalajike: talvenkestävä, hellettä rakastava ja kuivuutta sietävä. Mieluiten sininen. Tyylikäs, asiallinen, Pessiä kuvastava, molempien vanhempien makua miellyttävä.. Keskustassa myydään noin neljää perennaa, eikä niistä mikään täytä kriteerejä.
No niin. Nyt istutin sinne laakakatajan. Se saa riittää vähäksi aikaa ikikasviksi.
En ymmärrä kun ihmiset sanovat, että haudalla käyminen keventää heidän oloaan. Minulle se on aina raskas matka.
