Sukupuolten järjestyksestä

Kissanmintulla on kaksi ihannetta: Pikku Myy ja Peppi Pitkätossu. Se ei voi olla sattumaa. Feministigeenin sijaan uskon että lelukatalogin prinsessasivujen kohdalla minä ja Pikkukarhu olemme olleet puoliunessa ja vaiti, kun taas Peppi* on saanut meidät huokailemaan taustalla ihastuneesti.

Kissanmintun sukupuolijärjestelmässä on vauva, tyttö, poika ja Peppi. Kissanmintun sukupuoli varioi, mutta selkeimmin hän kuulemma edustaa peppisukupuolta.



*ja tämä oli jo ennen Peppitalon ostamista..

Reality Show eli Kiihko ja Syyllisyydentunne

Nolo riippuvuuteni huonoihin Britney Spears -uutisiin senkun saa lisää buustia.

Hiuspohja kananlihalla luen uutisia, juoruja ja huhuja. Jossain korvaanjuuressa joku naputtaa, että vaikka nämä ovat viihdesivuja, se on oikea ihminen, sittenkin. Oikea ihmisen vaarassa.

Välipäiviä

Niin tuli joulu Harmaan puun kylään. Tuli Joulu ja toi tullessaan valtavan kasan lahjoja (muun muassa Kissanmintulle Peppitalon, kahdet nukenvaunut, kaksi nukkea ja My Little Ponyn. Ei epäilystäkään, etteivätkö sukulaiset epäilisi meidän kykyä sukupuoleen sosiaalistamiseen - Peppitalon osti Pikkukarhu); joulustressin ja pari perheriitaa; 9. asteen yhtälöitä kun piti sovittaa yhteen sukujen suuret vaateet ja Kissanmintun oleminen Eemelillä; liikaa suklata ja riittävästi löhöilyä, kerrankin; yhden pitkän pimeän poppelikujan ja kipeästi niellyt kyyneleet Pessin haudalla.

Tuli joulu, meni joulu. Lunta ei ole kuulunut, mutta hiljaisuuden paksu peitto näyttää käärivän tämän kylän Tarinat yhä tiukemmin syleilyynsä.

Nyt Pikkukarhu kinuaa minua pelaamaan Portobello Marketia ennen kuin Kissanminttu herää päiväunilta ja sitten meidän pitää lähteä tekojääradalle (Kissanminttu sai lahjaksi kaksiteräiset). Paitsi että yksi Karhuista soitti juuri ja sanoi tulevansa yllätyskylään ennen sitä - huokaus -

Sano se suomeksi

Kirkon tiedotuskeskus viime viikolla:

"Virkamiesoikeudelliset säännökset jätettiin raukeamaan

Kirkolliskokous päätti viimeisessä istunnossaan jättää raukeamaan virkamiesoikeudellisten säännösten siirtämisen kirkkolakiin. Äänestystulos 66-39 ei riittänyt vaadittuun 3/4 määräenemmistöön.

Säännökset olisivat uudistaneet kirkkolakia perustuslain ja työelämän lainsäädännön mukaisiksi. Uudistus olisi koskenut muun muassa virkasuhteen lajeja, lomauttamista, työnantajan velvollisuuksia ja työturvallisuutta.

Asiasta on käyty lähetekeskustelua jo syksyllä 2006 ja keväällä 2007. Lakivaliokunnan esittämä lakiuudistus ei esitystä vastustaneiden edustajien mielestä ollut kuitenkaan kypsä vietäväksi eduskunnalle. Puheenvuoroissa todettiin, että lakivaliokunnan alkuviikosta saatuun mietintöön on ollut liian vähän aikaa perehtyä ja että siinä on liian paljon avoimia ja tulkinnanvaraisia pykäliä.

Vastustajat näkivät ongelmallisena kirkon perinteen ja omaleimaisuuden ja yhteiskunnallisen lainsäädännön yhteensovittamisen. Puheenvuoroissa nostettiin esiin huoli kirkon autonomian säilymisestä.

Esityksen puoltajat korostivat lakikokonaisuuden merkitystä kirkon työntekijöiden aseman saattamiseksi ajan tasalle."

Suomeksi tämä tarkoittaa että ei, kirkko ei vieläkään ole pystynyt tekemään sitä päätöstä, että se ei enää syrji samansukupuolisessa parisuhteessa eläviä työntekijöitään ja wannabe-työntekijöitä.

Sitä ei tietenkään voinut kirjoittaa tiedotteeseen edes mainiten sanoja 'rekisteröity parisuhde' tai "sama sukupuoli" & "parisuhde" tms?

Jos siis jokin sellainen sana kuin "syrjintä" tai "yhdenvertaisuus" on liian hätkähdyttävä tässä yhteydessä mainittavaksi..?

Julma, julma kuu

Jokelan tapahtumia on vaikea ymmärtää. Niitä on niin vaikea ymmärtää, koska on tottunut ajattelemaan että kaikki sellainen tapahtuu aina 'jossain muualla'. Ei ainakaan Tuusulassa.

Jossain kaukana -ajattelu antaa tietenkin rauhaa, kaikkiin ympäri maailmaa kiiriviin väkivaltauutisiin ei voi heittäytyä tunteet auki tai tuhoutuu. Mutta kun 'jossain kaukana' murtuu, muistan yhtäkkiä kuin vanhan unen kuinka monta kertaa olen ajatellut, että niin siellä, mutta ei meillä..

Julmakuu

On vuosipäivä, kaksi vuotta siitä kun näin Pessin elossa viimeistä kertaa. Hän näytti kiukkuiselta, muistan.

Sitten jonain päivänä hän soitti ja minulla ei ollut aikaa puhua koska Kissanminttu kiljui pinniksessa juuri silloin. Sanoin "soitellaan" ja Pessi sanoi "soitellaan". Hänen äänessään oli hymyä. Noin viikon päästä hän oli kuollut. Itse.

Vaikka joskus luulin, ettei sisuskalujani repivä tuskan terä koskaan hellitä, nyt pystyn jo hymyilemään, jopa nauramaan niin ettei se kuulosta variksen raakunnalta. Ensimmäiseen oikeaan hymyyn meni noin puolitoista vuotta. Aika on armollinen, sittenkin.

Alas, alas, alas käy Barbien tie

Olen taas ajautunut elämäntilanteeseen, jossa minulla ei ole juuri lainkaan vapaa-aikaa (olen ollut tässä kohdassa ennenkin, tuntuu kuin rankaisisin itseäni). Viikonloppuisin ole usein töissä ja vähäiset väliajat kyykin kuuraamassa ja puunaamassa kämppää, sillä tunnen Pikkukarhun paheksuvan katseen selässäni (vaikka hän sanoo muuta).

Niin, no, jonkin tauon tarvitse ylirasittuneille aivoilleni, ja sen tarjoaa populaarikulttuuri: uppoan (Pikkukarhun ärtymykseksi) niin Ruman Bettyn, Täydellisten naisten, Lostin kuin Jerichon fiktiivisiin maailmoihin jos suinkin ehdin. Ja viimeisimpänä kaikesta, kun työtä varten selaan nettilehtiä läpi, silmä tarttuu yhä uudestaan Britney Spearsin pöhöttyneisiin kasvoihin ja alan ahmia kuumeisin silmin jännitystarinaa huoltajuustaistelusta. Ahmin ja häpeän.

Miksi jonkun ihmisen mielenterveys- ja päihdeongelmat jaksavat kiehtoa? Onko kyseessä elävän Barbie-nuken tuho eli kiehtooko minua arvonalennus, tuo vahingonilon ehtymätön lähde? Vai onko kyse epäpyhästä äitiydestä? Vai ruumiin rajallisuuden näkyväksi tulemisesta? Vai tuleeko kumma kiinnostukseni jostain kauempaa?

öinen lehto

Kun Kissanminttu palaa Eemeliltä, hänen on joskus vaikea nukahtaa. Sitten hän pompottaa meitä. Minua huudetaan laittamaan peittoa ja tyynyä ja Pikkukarhua käytetään jukeboxina, jossa on noin parikymmentä lastenlaulua.

Eilen hän sanoi unen rajalla "Äiti, kiinni". Otin kyljestä kiinni vahvalla kämmenotteella. "Kissanminttu putoo". "Ei putoo, äiti pitää kiinni". "Äiti putoo". "Ei putoo, äiti on tässä ja pitää kiinni".

Kuulimme viikonloppuna hyvin, hyvin surullisen uutisen. Miten siunattuja me olemmekaan kun meidän unihäiriöinen koliikkivauva - sittemmin unihäiriöinen, voimakastahtoinen taapero - on kuitenkin terve kuin mikä. Terve, elossa, luonamme.

Rättisouvi

Olen aloittanut uudessa työssä. Ja mitä se tarkoittaakaan, viikonloput kuluu paitsi tutkielman viimeistelyyn*, myös työvaatteiden pesemiseen ja silittämiseen. Olin unohtanut jo koko homman.

Minä en ole silittäjä. Tuskailen ja nyherrän tuntitolkulla suihkepullon ja silitysraudan kanssa, eikä tulos ole kummoinenkaan. Haluan sileitä paitoja, mutta inhoan ja jotenkin salaisesti vastustan koko silittämistä. Kuin äitini, joka piti kotitöistä turhauttavimpana ruuanlaittoa ja onnistui siksi polttamaan sapuskan kuin sapuskan (meistä Pessin kanssa sitten tulikin huolellisempia keittiössä).



*mikä ei olisi mahdollista, ellei Kissanminttu olisi välillä Eemelillä - apilaperheen etuja. Tai tietenkin jos... Pikkukarhu heittäytyisi täydelliseksi [työssäkäyväksi] kotirouvaksi, jolloin minulle jäisi sen Ison ja Tärkeän maskuliininen rooli.

Oi Andrea

Istun kirjastossa ja luen yltiöfeministi Andrea Dworkinin puheita. Ottaen huomioon, etten ole juuri mistään samaa mieltä [ainakaan täsmälleen], on merkillistä, että päänahka menee innostuksesta kananlihalle.

Retoriikka tempaa minut mukaansa: melkein kyyneleet nousevat silmiin, kun luen Our Bloodin vuoden 1981 alkusanoja, kuinka hän rutiköyhänä kirjoittajana ja puhujana vaelsi ympäri Yhdysvaltoja, nukkuen ihmisten olohuoneiden lattialla, toivoen puhujanpalkkioita, joita usein ei pystytty maksamaan. Väsyttäen itsensä ja saaden tuon iänikuisen aktivistien syytöksen niskaansa "miten niin tarvitset rahaa, senkin kapitalistinen ahne sika". Hän on tavattoman hyvä kirjoittamaan, outoa ettei häntä ole suomennettu. Ja nyt se tuntuisi lähinna vintagelta.

Minä siis kirjoitan. Istun kirjastossa, luen ja kirjoitan. Viikko aikaa - aikataulu ei voi onnistua, hommat kaatuu viikonlopputöiksi.

Tässä välissä
- Hollantilaiset häipyivät etuajassa kiertämään Suomea, minun helpotuksekseni, Pikkukarhun pettymykseksi.
- Kissanminttu täytti kaksi ja sai meiltä syntymäpäivälahjaksi kippaavan kuorma-auton ja kassakoneen.
- Kissanminttu aloitti taas päiväkodin. Kissanmintun myrtymykseksi, minun ja Pikkukarhun helpotukseksi.

Härdellien perhe

Kaksi viikkoa aikaa saada tutkielma valmiiksi. Hmm. Tiukoille menee.

Kaiken keskellä minulla on tietenkin flunssa ja Pikkukarhun hollantilaiset ystävät tulee meille viikoksi asumaan ja samaan aikaan kun he tulevat maahan, kuolee Pikkukarhun äidin koira yhtäkkiä keskellä erämaata ja Pikkukarhu lähtee sinne auttamaan äitiään. Pikkukarhu on nyt takaisin kaupungissa viihdyttämässä vieraita ja Kissanminttukin menee elokuussa päiväkotiin, jolloin aikataulujen sumpliminen helpottaa. Toivon. Toivon kovasti, sillä Härdelli sopisi hyvin meidän perheen sukunimeksi, jos olisimme päätyneet yhteiseen nimeen - olisimme päätyneet, jos vain olisimme päässeet nimestä yhteisymmärrykseen. Täytyy sanoa että moisen teon heteronormatiivinen painolasti ei meitä rassanut. Nyt meillä kaikilla on eri nimet ja Kissanmintulla isänsä sukunimi - kuinkas feminististä se sitten on?

Mutta siis, Pikkukarhu, Eintel ja Kissanminttu Härdelli eikä mikään Mansikkalaakso tai muuta romanttista.

Heinähysteriaa

Huomasin eilen, etten ollut kuullut pihahdustakaan isästä kahteen viikkoon - hän on sentään jo yli 70 eikä hänellä ole muita omaisia. Viikot olivat humahtaneet ohi kun olimme vain reissaneet siellä sun täällä, kaupungissa ollessa olin hypännyt perehtymässä uusiin työtehtäviini ja kaikissa mahdollisissa väleissä olin kirjoittanut niin paljon kuin pystyin.

Kun en saanut isää puhelimella kiinni kävin tunti tunnilta yhä hermostuneemmaksi, soitin Ruusalle ja Ruusa lähti kyyditsemään minua isän asunnolle. Kiipeilin aitojen yli ja kurkin ikkunoita, huutelin ja... haistelin postilaatikosta (valitettavasti tiedän miltä asunnossa ei saa haista) ennen kuin menimme sisään vara-avaimella. Ei ketään kotona, eikä mitään hälyttäviä merkkejä mistään. Jätin lapun ja myöhään illalla isä soitti. Ei hätää.

Minä putoan siihen kuoppaan niin helposti. En ole muistavinani, mutta kuitenkin koko ajan muistan, miten ohut on elämänlanka. Olen unohtanut niin monta asiaa, kunpa muistini armahtaisi minua tässä kohdassa.

Harmaan puun kylä muuttuu

Perhekuulumisia: Aktiivisen imperatiivin käytön lisäksi Kissanminttu on oppinut sanomaan "ite". Hän tekee nykyään kuulemma kaiken itse.

Muita kuulumisia: Minä olen saanut töitä, joiden luonne on sellainen että joudun perinpohjaisesti uudelleen miettimään suhteeni blogiini. Käykö taas niin - kuin joskus kauan sitten raskautta yrittäessäni, kun pelkäsin työhuoneen menetystä (mikä sitten tapahtui) ja paljastumista - että joudun kirjoittamaan kuin kävelisin kuumalla asfaltilla ohutpohjaisissa kengissä?

Ja minkä se blogistani/ minusta/ Eintelistä tuottaa? Äidin isolla alkukirjaimella? Jonkun joka on vain perheellinen, ei sitten paljon muuta?

Eroon heteronormatiivisuudesta

"Tänään mun pitäisi määritellä institutionalisoitu heteroseksuaalisuus, heteronormatiivisuus ja normatiivinen heteroseksuaalisuus" sanoin tänään töihin lähtiessä Pikkukarhulle. "Vaan." sanoi Pikkukarhu, mutta en antanut sen häiritä: "..mun pitäisi jo päästä eroon hetenormatiivisuudesta." Minun olisi oikeasti päästävä eroon peruskäsitteiden määrittelystä että teksti kulkisi.

Tänään voin kirjoittaa, mutta huomenna on kaikenlaista häsää ja palaveria, siihen menee koko päivä. Ja viikonloppu on pelkkää Pridea! Ihme ja hämmästys, Eemeli on kaupungissa ja ottaa Kissanmintun perjantaina, joten pääsemme naistenbileisiin! "En mä edes muista mitä sinne laitetaan päälle" sanoin eilen Pikkukarhulle.

Markkinoilla

Suhtaudun taas optimistisemmin työmarkkinoihin. Sain päivänä muutamana kuningasajatuksen, että kesäalessa vaatteet maksaa hyvin paljon vähemmän kuin yleensä ja nythän olisi oiva hetki hankkia työelämäpukeutumistäydennystä.

Vaan. Minä hikoilen vaatelaarien äärellä. Nuorisovaatteiden osastolla tunnen itseni paksuksi keski-ikäiseksi rouvaksi ja naisten vaatteiden äärellä olen jotenkin täysin väärässä paikassa. Ne vaatteet, ne ovat joillekin aivan muille, aivan toisenlaisille. Enkä minä ole edes mikään putsi - toisaalta silloin voisin ehkä löytää jotain miestenosastolta... En muista että tämä olisi ennen ollut näin vaikeaa - joko muoti on muuttunut, tai sitten minä (keski-ikäiseksi paksuksi rouvaksi).

Lasten vaatteisiin on onneksi viime trendien myötä saapunut pari uutta väriä: kirkaanvihreä ja tummanruskea iänikuisten porsaanvaaleanpunaisen ja tummansinisen rinnalle. Kissanminttu saa siis uuden teepaidan jos toisenkin.

Kesälimbo

En saanut yhtä työtä jota hain. Rahapula painaa mieltä niin että on vaikea kirjoittaa. Ja kirjoittamista haittaa myös kaikki kesän sosiaaliset velvollisuudet: sukulaiset ei ota uskoakseen ettei meillä ole oikeaa lomaa. Eikä varaa pitää omaa lomaa kuin muutama päivä (eikä rehellisesti sanottuna meillä olisi varaa vuokrata autoa juhannukseksi).

Voi Luoja. Kauanko tätä kierrettä voi jatkua?

Kissanmintun syntymä kesken jatko-opintojeni, Pessin kuolema ja Kissanmintun hervottomat univaikeudet, joita kesti yli 1,5 vuotta, se on yksi tekijä tämän limbon takana. Ei koskaan kannattaisi tehdä lasta, jos ei ole vakituista työsuhdetta turvanaan. Ei koskaan? Sitten Kissanminttu ei olisi koskaan syntynyt.

Ja Kissanminttua minä en kadu.

Kissanminttu puhuu

Kissanmintun kielenkehitys on johtanut lauseisiin. Niitä hallitsee imperatiivi, joka on Kissanmintulle ollut tuttu noin niin kuin elämänasenteena jo synnytyssairaalasta lähtien.

Kissanminttu hämmästytti minut tänä aamuna ilmoittamalla: "Äijti, niistä nenä" (meillä on molemmilla flunssa tulollaan). Iltapäivällä hän huusi palapelin ääreltä Pikkukarhulle "Mamma, tuu auttaa".

Tänään hän kiljahti ruokapöydässä riemastuneena "kurkkuvoijeipä!". Myös "lihapullojen" runsas tarjoilu oli ilahduttavaa. Mutta välillä hän istuskelee syöttötuolissa ja höpöttelee sitä sun tätä, pitkät pätkät kissanmintunkieltä. Erilaisin tempuin olemme onnistuneet dekoodaamaan siitä satunnaisia osumia:

Ippu = pippuri, kaneli
Poppopoo, peppopoo (suom. käkkijeipä) = näkkileipä
Pattu = palasaippua, nestesaippu yms. muovipullossa tai leveässä tuubissa olevat pesuaineet ja voiteet
Piipii = pieni, pienenpieni
Pii = pingviini
Pittu = ketsuppi
Tyybi= tuubi, hammastahna
Üshhi = syli, syliin

Onneksi Kissanminttu on päiväkodissa, muuten puhuisimme kohta kaikki kolme kuin ihmekolmoset jotain kummaa kieltä...

Sinisempää

Minulla on kesäkuuksi tuntipalkkaa kymmeneksi tunniksi, elokuuksi noin viideksitoista. Heinäkuuksi ei mitään, mutta toivon vielä yhtä kirjoitushommaa. Viimeistään syyskuuksi on pakko löytää töitä tai talous romahtaa. Pikkukarhu muistuttaa, että minä teen kuitenkin paljon töitä ja sanoo, että hänen hollantilainen tutkijakaverinsa puhuu työn ja yhteiskunnan muutoksesta, siitä että on niin paljon ihmisiä jotka tekevät työtä, josta ei makseta palkkaa (eikä vaihtotaloudellisesti muutakaan konkreettista).

Työelämähuolten ja hysteerisen rekrytointi-ilmoitusten netissä pläräämisen lomaan tulee kaksi uutista ystäväpiiristä: puukotus (parisuhteessa) ja lapsen vakava diagnoosi. Viestit vetävät hiljaiseksi. Silitän Kissanmintun hapsuista, helposti takkuuntuvaa tukkaa ja katson Pikkukarhua, jonka kanssa meillä on joo kinaa silloin sun tällöin mutta meillä heiluu vain sanan säilä. On taas pelottavaa lukea lehteä, etsiä muutaman rivin pituisista rikosuutisista merkkejä, joista päätellä onko kyse tutusta ihmisestä henkirikoksen uhrina.

Kyllä minä töitä löydän, jotain sieltä, toista täältä - eikä se maailmaa kaada vaikka päätyisin Hesaria jakamaan.

Feministilippumme II

Tänä aamuna luin Hesarista avioerojen määrään liittyvää uutista ja sen sivujuttua nuorena naimisiin menneestä heteroparista. He ilmoittivat riitojen vähäisyyden salaisuuden juontuvan siitä, että heillä on selkeä työnjako: mies tekee 'miesten hommia' - nikkaroi ja huoltaa auton, nainen hoitaa kotitalouden ja lapsen.

Kun hirnuin tätä aamiaispöydässä, Pikkukarhu sanoi, että meilläkin voisi kyllä riidat vähetä, jos minä tekisin vain miesten hommia. Yritimme kovasti miettiä mitä ne olisivat kerrostaloasunnossamme, meillä kun ei ole sitä autoakaan. Ehkä tekisin keväisin polkupyörien keväthuollon ja muina aikoina nikkaroisin vähäsen?

Pikkukarhu ehdotti, että tekisin tärkeitä 'miesten hankintoja'. Nyt kun pinteramontti on valmis, en keksi muuta nikkaroitavaa kuin yhden kahta sopivaa ruuvia odottavan pienen lokerikon. Voisin ehkä iltaisin käydä eri rautakaupoissa vertailemassa erilaisia ruuveja?

Feministilippumme I

Mielenosoituksessa oli vain kourallien väkeä, mikä oli pettymys. Julkinen kohu on ollut sitäkin suurempaa. On oikeasti hyvä että päivähoitokysymys uudelleen politisoidaan - ja laajassa julkisessa keskustelussa, ei vain muutaman yliopistofeministin kiukkuisessa kahvipöytäkeskustelussa (toivoo kiukkuinen yliopistofeministi).

Oikeistolainen "perheiden omat valinnat" -retoriikka tarvitsee todellakin purkamista. Tässä yhteydessä pitää tietenkin ymmärtää että perhe tarkoittaa keski- ja yläluokkaisia kahden vanhemman lapsiperheitä. Niitä oikeita perheitä. Köyhät nöyrtykööt ja nielkööt köyhyyttään kunnes oivaltavat, ettei köyhyys kannata ja lopettavat tuon tarpeettoman köyhäilyn.

Tietenkään ei riitä että myös köyhät saavat tehdä valintoja, "omien" ja "yksilöllisten" valintojen ehdot - myös keskiluokkaisten naisten ja silppupätkäkierteessä kärvistelevien (mm. akateemisten) naisten valintojen ehdot pitäisi saada näkyviksi.