Elämänviiva

...ja niin kävi, että tänään, kuukautisteni ensimmäisenä mahdollisena alkamispäivänä teimme raskaustestin aamulla. Kun punainen väri alkoi horisontaalisesti levittäytyä testiviiva-ikkunaan, Pikkukarhu sanoi 'ei siellä mitään ole'. Minun silmäni tuntuivat tekevän tepposen ja olin näkevinäni pystyviivan aavistuksen, mutta ajattelin sen olevan vain aamu-unisten silmieni siirtokuva. Sanoin että silmissäni heittää.

Sitten tuli esiin kontrolliviiva ja sen viereisessä ikkunassa näkyikin kuin varjona toinen viiva. Lähdimme vessasta pois, jätimme raskaustestipuikon pesukoneen päälle ja odottelimme kalpeina seitsemän minuuttia olkkarin sohvalla. Menimme takaisin: ja viiva oli selkeästi nähtävissä - ei mikään mielikuvituksen tuote tai näköhäiriö!

Minä toivon ja hitusen pelkään - olen varovaisen onnellinen. Voiko tämä olla totta? Voiko tästä tulla totta?

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

Räntää vai lunta?

Aamulla alkoi pyryttää. Riemuissani pistin pääni ikkunasta: 'ensilumi, nyt saa toivoa!' Ja mitäs toivoinkaan ;)

Vaan miinusasteista ei ole tietoakaan, eikä mikään pysy maassa.

Rintani ovat viime aikoina punkaneet ulos rintaliiveistä kuin kaksi kiukkuista eläintä. Tänään rintaliivit istuvat taas ihan hyvin, mikä antaa ymmärtää, että kuukautiset ovat ehkä tulossa huomenna tai ylihuomenna. Pikkukarhu on tässä vaiheessa minua optimistisempi ja uskoo yhä raskauteen - minun ruumiintulkitani ovat tällä hetkellä siellä räntäsateen puolella.

Kahden minuutin päästä saatan tietenkin olla ihan toista mieltä.

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

Kaappi, komero ja huone

Kävin lounaalla Momon kanssa ja annoin nettipäiväkirjani osoitteen. En ole tähän asti antanut sitä vielä kenellekään tutulle. Vain Pikkukarhu on lukenut sitä töissä ja kotona välillä valittanut, ettei uusia merkintöjä ole tullut vieläkään.

Monia asioita tapahtuu elämässäni (ja on tapahtumatta - viime aikoina on ollut paljon odottamista). Joskus on vaikea valita, mitkä niistä kuuluvat tänne, mitkä muualle. Paperinen päiväkirjani on tosin kokenut melkoisen unohduksen tämän päiväkirjan myötä.

Kuinka paljon voin kertoa työstäni ilman että henkilöllisyyteni paljastuu? Eikö kuka tahansa ystäväni tiedä, että kyse on minusta, jos osuu näille sivuille? Ja aika moni tuttu voi sen myös päätellä. Kuinka moni työympyröistä tuttu? Mietin kuinka paljon kertoa ja kuinka paljon jättää kertomatta. Olen hyvin yksityinen ihminen ja osaan hyvin epämääräisyyksien puhumisen taidon. Mutta haluanko sitä - haluanko puhua vain lapsihaaveista kuin se olisi elämäni ainoa sisältö?

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

Viiva vahvistuu

Ovulaatiotestin viiva on vahvistunut eilisestä. Aamulla melkein lauloin töihin lähtiessä. Se ei ole vielä riittävän vahva, mutta ehkä huomenna. Tai ylihuomenna.

On outoa, miten suurta roolia näinä kuukausina ovat muoviset mittatikut alkaneet näytellä elämässämme.

Koko maanantain olin ollut pahalla tuulella, sillä aamuisen viivan näkeminen vaati todella kirkkaan valon ja niin keskitetyn katseen, että sitä jo alkoi miettiä onko koko viiva pelkkää mielikuvitusta. Soimaisin keski-ikäistyvää ruumistani, se tuntui raskaalta ja turhalta ja mahdottomalta.

Nyt aurinko paistaa ja melkeinpa näen technicolor-värein maalattuja antimaatiolintuja hypähtelemässä jalkakäytävän reunalla kuin Disney-elokuvassa. Ja kas, ne ovat samaa sinistä kuin testipuikon viivat!

[näyte vuoden 2004 arkistosta]