Meillä on tänään itketty. Pikkukarhu ei saanut sitä rahoitusta, jota niin kipeästi toivoi. Se ratkesi eilen. Tänään tuli tieto, ettei toinenkaan rahoituslähde tarjoa ratkaisua. Seuraavat tiedot tulevat vasta keväällä.
Me kyselemme toisiltamme, kuinka kauan tätä on järkeä jatkaa (Pikkukarhukin kysyy, vaikka hän on vasta aivan alussa). Kuinka lähelle konkurssin kynnystä haluamme sysätä perheemme kilvoitellessamme pikkuruisista apurahoista? Hakemiseen menee enemmän energiaa kuin tutkimiseen, vaikka tutkimuksen pitäisi olla päätyö - ja tammikuusta lähtien ensi kertaa meidän molempien päätyö. Merkillinen työ, sillä siitä ei ainakaan alkuvuonna makseta kummallekaan senttiäkään.
Pikkukarhulla on ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha turvanaan, mutta minulla on pahempi tilanne. Jos ajaudun tyystin tulottomaksi, työvoimaviranomaiset mitä luultavimmin vaativat minua keskeyttämmän jatko-opintoni, koska en ole ollut viime vuosina kunnollisissa työsuhteissa (pikkuruisia silppuduuneja ei lasketa) vaan 'vapaana ammatinharjoittajana' (tms. yrittäjään rinnastettava outo) apurahalla. Mutta minähän en niitä kesken jätä juuri kun olen henkäyksen päässä lisensiaatintyön valmiiksi saamisesta. Kun vain koko hakemis- ja muuttorumba hiljenisi niin että ehtisin keskittyneesti kirjoittaa.
Nyt siis alkaa palaa säästöt: meidän varjeltu hätävarakassa.
Onhan meillä sitten vielä sosiaaliturvajärjestelmä. Kai. Siellä jossain.
