Meillä kävi viikonloppuna koira kylässä. Iso, vanha, lempeä ja vauvoja rakastava koira. Illalla minulle tuli niin kova koirakuume ja suru, että itkin. Yöllä näin unta kesällä kuolleesta koirastani. Silitin sen silkkisiä korvia ja kiitin sitä siitä, että se oli tullut tervehtimään minua uneen.
Pikkukarhu, Ruusa ja Eemeli ovat oikeassa: vauvan ja koiranpennun samanaikainen hoitaminen on liikaa. Erityisesti Pikkukarhu on sitä mieltä, ja painokkaasti, sillä hän on jäämässä talvella Kissanmintun kanssa kotiin. Mutta minun sydämeni kuiskii toista. Minulla on puolikas ja vaillinainen olo ilman koiraa.
Kissanminttu ei ole ainakaan vielä osoittanut mitään merkkejä allergioista, ja se on hyvä. Toivon että hän on niitä lapsia, jotka rakastavat eläimiä. Että meille tulee muutamien vuosien päästä koira ja hän saa oppia, millainen voi olla ihmisen ja eläimen symbioosi. Pikkukarhu sanoo että koirahulluuteni juontuu siitä, että luotan eläimiin enemmän kuin ihmisiin. Vaikka se onkin totta, se ei ole alkuperäinen syy. Koiran kanssa kommunikointi on vain jotain aivan muuta kuin ihmisten kanssa. Jotain omanlaistaan: eivät koirat korvaa ihmisiä eivätkä ihmiset koiria.
[näyte vuoden 2005 arkistosta]
