Friday, July 29, 2005

Paistetaan kypsäksi sopivassa lämpötilassa


Tulen juuri sairaalasta, mihin jouduin verenvuodon takia vuorokaudeksi tarkkailuun. Koska verenvuoto ehtyi ja vauvan sydänkäyrä oli tunnista toiseen hyvä, pääsin kotiin. Olisin voinut jäädäkin osastolle, jos olisin halunnut. Mutta kun olin kävellyt pari kertaa korttelin ympäri rivakkaan tahtiin ja harpponut portaat sairaalan kymmenenteen kerrokseen, ja saanut supistusten saldoksi vain 6 kpl aikavälillä klo 04.00-13.00, lähdin kotiin.

Sairaalakassin kotiin raahaaminen helteessä aloitti sitten kuitenkin kipeähköt supistukset kymmenen minuutin välein. Kuulostelen nyt niitä hämmentyneenä. Tarvittaisiin kaksi tuntia suppareita viiden minuutin välein sairaalaan lähtemiseksi. Osastonlääkäri oli vielä eilen sitä mieltä, ettei synnytykseni ole lähelläkään ja tänä aamuna taas sitä mieltä, että vauhti on ripeä 'haluatko jäädä tänne odottelemaan supistusten vahvenemista vai odotatko mieluummin kotona?'

Muuta en osaa enää arvata kuin että ehkäpä ei mene paria viikkoa enää ja niinollen vältyn huonetoverini kohtalolta, lääkkeelliseltä käynnistykseltä. Näytti olevan aika hidasta ja tuskallista puuhaa.

[näyte vuoden 2005 arkistosta]