Minulla on kesäkuuksi tuntipalkkaa kymmeneksi tunniksi, elokuuksi noin viideksitoista. Heinäkuuksi ei mitään, mutta toivon vielä yhtä kirjoitushommaa. Viimeistään syyskuuksi on pakko löytää töitä tai talous romahtaa. Pikkukarhu muistuttaa, että minä teen kuitenkin paljon töitä ja sanoo, että hänen hollantilainen tutkijakaverinsa puhuu työn ja yhteiskunnan muutoksesta, siitä että on niin paljon ihmisiä jotka tekevät työtä, josta ei makseta palkkaa (eikä vaihtotaloudellisesti muutakaan konkreettista).
Työelämähuolten ja hysteerisen rekrytointi-ilmoitusten netissä pläräämisen lomaan tulee kaksi uutista ystäväpiiristä: puukotus (parisuhteessa) ja lapsen vakava diagnoosi. Viestit vetävät hiljaiseksi. Silitän Kissanmintun hapsuista, helposti takkuuntuvaa tukkaa ja katson Pikkukarhua, jonka kanssa meillä on joo kinaa silloin sun tällöin mutta meillä heiluu vain sanan säilä. On taas pelottavaa lukea lehteä, etsiä muutaman rivin pituisista rikosuutisista merkkejä, joista päätellä onko kyse tutusta ihmisestä henkirikoksen uhrina.
Kyllä minä töitä löydän, jotain sieltä, toista täältä - eikä se maailmaa kaada vaikka päätyisin Hesaria jakamaan.
