Viikonloppuna oli Momon elämän suurimmat juhlat (tähän asti). Koska Momo on yksi läheisimmistä ystävistäni, suurin osa juhlista meni siihen että taistelin vastaan yllykettä ruveta vuolaasti ja kovaäänisesti parkumaan (se niistä cooliusfantasioista). Momo soitti seuraavana päivänä ja sanoi itkeskelleensä koko aamupäivän, koska oli niellyt liikutuksen kyyneleitä koko edellisen päivän. (ei, ne eivät olleet hautajaiset)
Lisäksi minulle on tarjottu töitä, alan töitä! Ihme on siis tapahtunut. Vaikka silppupätkäihme, niin ihme kuitenkin.
