Me ostimme tutulta käytetyn astianpesukoneen satasella. Jouduimme purkamaan yhden keittiön kaapin, eikä kone istu pesäänsä kovin kauniisti, mutta mitä siitä. On se ihme vekotin! Pikkukarhu koskettelee sitä pehmein käsin kuin kissanpentua.
Kissanmintun tultua perheeseen kotitöiden määrä on noin kahdeksankymmenkertaistunut. Emmekä me ole Pikkukarhun kanssa edes mitään siistejä ihmisiä. Kuka tahansa läheisemme voi tulla todistamaan, että olemme kaksi sottapyttyä.
Tai ehkä kotitöihin käytettävä aika on moninkertaistunut? Kissanmintun herkkäunisuus tekevät pölynimurin ja pesukoneen linkoamistoiminnon käytöstä hyvin hankalla. Ja pölynimuria hän valveilla ollessa pelkää, rikkalapiota (tai sen aarteita) rakastaa vähän liikaakin...
Olisiko meillä siistimpää, jos meillä ei olisi niin tavattoman paljon tavaroita? Pikkukarhun mielestä minulla on jonkinlainen asketismifiksaatio, joka liittyy isäni buddhalaiskauteen lapsuudessani. Ystävämme kiusaavat meitä kodinsisustuksen pikkuporvarillisuudesta, joten kuvaa aika hyvin Pikkukarhun erilaista suhdettaan esineisiin, että olen hänen mielestään asketisti... Omasta mielestäni olen vain lievästi allerginen pikkutavaralle.
Minulla oli joskus takavuosina linjana, etten voinut ostaa tai vastaanottaa yhtään uutta tavaraa (tai huonekalua tai vaatetta), ellen samantien luopunut jostakin esineestä, joka vie vähintään saman verran tilaa. Hieno idea, mutta pikkulapsen kanssa se ei vain onnistu.
Ehkä me saamme muutossa ankaran käden villityksen ja neljännes roinasta lennähtää kierrätykseen? Kunhan muutto tulee. Kunhan löydämme isomman asunnon. Sopuhintaisen, sopusuhtaisen, samasta kaupunginosasta mieluiten. Mutta siihen tarvitaan jo onnea jonkinverran.
