Okei,
nyt siis ymmärrän, mihin pitopalvelua tarvitaan - se ei ehkä sittenkään ole pelkästään merkki synnynnäisestä laiskuudesta. Olemme Pikkukarhun kanssa häiden järjestämisen jälkeen toipumisloman tarpeessa, sillä päätimme tehdä kaiken itse. Siis kaiken. Myös esimerkiksi jäätelön.
Yhtenä syynä oli tietenkin hillitty budjettimme, noin tuhat euroa (viinit maksoi pääasiassa Pikkukarhun isä, siihen meni kolmisensataa sata euroa, luulisin). Tuhannesta eurosta maksettiin 260 euroa tilavuokraa sekä 220 euroa keittiöapulaisen ja muusikon palkkoja. Joten ruuat, vaatteet, koristeet ja kutsut piti saada aikaan noin viidelläsadalla eurolla. Väkeä oli vajaa 50.
Tunnemme itsemme urheiksi, mutta aivan liian uupuneiksi ryhtymään täydellä teholla uuteen työviikkoon. Joten yhtenä syynä lienee myös huono arviointikyky, mitä omiin voimavaroihin tulee - ainakaan voimavaroihin kahdeksannella raskauskuukaudella.
Sormusvalojemme aikana paitsi minä ja Pikkukarhu, myös tilaisuuden juontaja nyyhki vuolaasti, kunnes puolet yleisöstäkin vollotti myötäelämisestä. Meillä on vielä Ruusan tilaisuudessa kuvaama video näkemättä. Hieman posket punaisina mietimme, miltä mahdamme näyttää kyynelehtiessämme ja sormuksia hapuillen. Näin jo joitakin digikuvia ja täytyy sanoa, että mahani on varsin näyttävä kapistus profiilissa! Sain pitää puolet illasta lantiomallisesta hameestani kiinni, ettei se olisi pudonnut maahan.
[näyte vuoden 2005 arkistosta]
