Tiskaamaan!

autsh. Tajusin juuri, että minun on riennettävä tiskaamaan ennen kuin Pikkukarhu tulee kotiin, sillä luettuaan tämänpäiväisen blogini hän takuulla huomauttaa, että hän tiskaa meillä aina. Siihen on vaikea sanoa mitään vastaan, koska se on totta. En pidä tiskaamisesta, eikä meillä ole astianpesukonetta. Voisimmekohan saada sellaisen häälahjaksi?

[näyte vuoden 2005 arkistosta]

Yksin kotona 2

Kaikenlaista kremppaa, pienemmästä suurempaan:
- minua potkitaan nyt jo tosi tiheästi. On ihan mukavaa saada muistutus siitä, että joku kasvaa mahassa kovaa vauhtia, mutta virtsarakkoon osuessaan potkut tekee ilkeää.
- olen kotona ties monettako päivää. Nyt päällimmäisenä syynä on räkätauti.
- viime viikolla en pystynyt tekemään kunnolla töitä yläselän kipujen takia. Kohtu ehkä painaa selässä jotain hermoa, koska oikea käsi puutuu ja pahimmiltaan tuntuu siltä kuin olkapää olisi sijoiltaan. Varsinkin öisin - herään 3-5 kertaa yössä kovaan kipuun. En saanut lääkärille aikaa kuin vasta ensi viikolle.

Lisäksi koiraparan maha on täynnä uusia kasvaimia, jotka ovat alkaneet kasvaa nopeasti. Tässä välissä sillä oli muutaman viikon hyvä, leikkisä kausi. Nyt tuntuu, ettei sille tule enää kesää. Minua surettaa, koska olisin halunnut lapseni ja koirani tapaavan toisensa. Toisaalta se on vain minun tunteeni ja toiveeni. Ruusa ja Muusa olivat meillä pääsiäisenä kylässä seitsemän kuukauden ikäisen vauvansa kanssa, joka oli hyvinkin kiinnostunut koirasta, mutta koira ei jaksanut olla siitä kiinnostunut yli 15 minuuttia..

Olemme Pikkukarhun kanssa kunnostautuneet antamalla muutamia haastatteluja perhemuodostamme ja sateenkaariperheiltä puuttuvista oikeuksista. Tuntuu hassulta piiloutua keksityn nimen taakse tiedotusvälineissä, vaikkei se tunnu hassulta täällä ollenkaan. Koska Eemeli haluaa tunnustaa lapsen jossain vaiheessa, tieto perhejärjestelyistämme voisi riittää käräjäoikeudelle syyksi evätä oheishuoltajuus Pikkukarhulta. Kuitenkaan mitään lain mukaista estettä ei ole sille, että Pikkukarhu olisi lapsen huoltaja. Täkäläinen käräjäoikeus on vain toisinaan tehnyt päätöksiä, jonka mukaan oheishuoltajuus ei ole tarpeellista, jos lapsella jo on 'isä ja äiti'. Tämä lainsäätäjien ja -soveltajien rakkaus heteroseksuaaliseen ydinperhemalliin ei lakkaa hämmästyttämästä minua. Koko malli on osoittautunut monin tavoin ongelmalliseksi: heteroseksuaalinen ydinperhe on aidosti vaarallinen kasvuympäristö, jossa tapahtuu suurin osa lapseen kohdistuvasta väkivallasta - sekä suora väkivalta että välilliset vaikutukset siitä, että suomalaiset miehet ihan yleisesti pahoinpitelevät vaimojaan - ks. esim. http://www.amnesty.fi/jokuraja/svaw.htm
Heteroperheessä myös toteutuu useimmiten taloudellinen ja työnjaollinen epätasa-arvo - perhemuoto suorastaan perustuu tehtävien epätasaiseen jakamiseen.

Sateenkaariperheaktivimissa on suuri kiusaus omaksua kahden vanhemman normi ja yrittää muuttaa sitä vain toisen osapuolen sukupuolen osalta: seuraa paljon puhetta rakastavista vanhemmista ja heidän parisuhteestaan, perhetutuista miehen mallina ja siitä kuinka normaaleja lapsia näissä perheissä kasvatetaan. Paskat. En minä ainakaan halua kasvattaa mitään heteronormin mukaista perheenjäsentä: pontevalle pojalle sinistä päälle ja puinen junarata pakettiin, kiltille tytölle rimpsuesiliina ja muovinen minikeittiö.. 'hei, täällä on oma pikku silitysrauta ja suihkepullokin!!'

Ruotsin päätös avata hedelmöityshoidot naispareille on sikäli huolestuttava, että siinä itselliset naiset jätetään hoitojen ulkopuolelle. Perustelut ovat hyvin voimakkaasti parisuhdenormatiivisia. Tämä on heteronormatiivisuuden suurin ansa: normaaliuden tavoittelu, jonka piti olla valittu ja väliaikainen strategia, menettää onnistuessaan strategisen luonteensa. Tie ei jääkään kesken, vaan osoittautuu umpikujaksi.

Huhun mukaan RFSL:ssä (Ruotsin 'Setassa') on päätetty, että heille riittää tavoitteeksi hedelmöityshoitolain avaaminen naispareille, sillä sinkut ajakoot itse oikeuksiaan. Sinkutko ovat siis aina heteroita? Ja lesbot aina parisuhteessa? Vai: lesbojen ja binaisten kuuluu olla parisuhteessa hankkiakseen lapsia/ ollakseen oikeuksiltaan edustamisen arvoisia?

[näyte vuoden 2005 arkistosta]

Untuvia lentäviä

Soitettuani eri paikkoihin ja käytettyäni erilaisia netin laskureita olen saanut selville, että pystyn järjestelyin takaamaan sen, ettei äitiyspäivärahaani painu minimiin. Että myös vuoden 2006 keväällä vanhempainpäivärahat lasketaan minun kohdallani vuoden 2003 työtulojen perusteella. Että veroprosenttini on varsin alhainen. Asumistukea voisimme saada 40 euroa kuussa, kun Pikkukarhun nykyinen määräaikaisuus päättyy.

Joten perheemme tulot on pelastettu vuoden 2006 juhannukseen saakka! Ne ovat tosin alhaisemmat kuin tänä vuonna, mutta tuskin kuitenkaan alhaisemmat kuin viime vuonna - kun Pikkukarhulla oli osa-aikatyö ja minulla pienet tulot + lainanlyhennyksiä - ja silloinkin elettiin. Ja jos edes jompikumpi meistä löytää täysipäiväisen työn kesäkuuhun 2006 mennessä, meidän taloutemme ei mene umpisolmuun ollenkaan. Siirrän opintolainan lyhennyksiä myöhemmäksi ja minulla on keväällä 2006 töitä pariksi kuukaudeksi - muusta ei ole tietoa, mutta ehkä saan järjestettyä jotakin. Ehkä tuuli kääntyy, ehkä onni kääntyy.

[näyte vuoden 2005 arkistosta]

Väärä rivi

Moni asia on viime aikoina mennyt huonosti tai pieleen. Niinkuin joku olisi asettanut elämäni palaset kuin dominonappulat riviin. Yksi tönäisy, ja kuin hidastetussa filmissä: pott... pott... pott... Pahinta on varmaan raha-asiat: emme tiedä, millä elämme vuonna 2006. Kummallakaan ei näillä näkymin ole silloin työtä. Ja Pikkukarhu on hyvin pieni karhu. Hilpeä ja kevytmielinen. "Kaikki järjestyy" hän sanoo, eikä suostu pohtimaan vakavasti, kuinka. Kuinka asiat saadaan järjestymään.

Yritän muistaa hyvät asiat: maha kasvaa ja koira on hengissä. Muuta en sitten muistakaan.

Katselen taivaalle ja etsin lumisateen seasta edes yhtä höyhentä. Enkeleitä on, onhan? ja pieniä ihmeitä tapahtuu.

[näyte vuoden 2005 arkistosta]

Naiset, meitä on huijattu!

Missä on euforia ja eheyden tunne? Missä sensuelli katse ja sisältä hohkava hehku?

Niiden sijaan elämä tarjoaa minulle isoja annoksia vatsahappoja, sosiaalisen elämän nuivettavan uupumuksen, verta vuotavat ikenet ja kammottavia ilmavaivoja. Sekä jo kolmannen kuun lopulla niin turvonneen ruumiin, etten enää mahdu housuihini. Olen pidätellyt ahdistuksen kyyneliä äitiysvaaterekkien vierellä. Miksi, oi miksi, ne ovat niin kammottavia?
Ihmettelen napaan asti uurrettuja puseroita, sinne tänne ommeltuja pikkuröyhelöitä ja värejä. Ensinnäkään beige ei kuulu lempiväreihini. Ja mikä kumma mahtaa olla nimi sille värille, joka näyttää siltä kuin pusero olisi ensin värjätty vanhanroosan väriseksi ja sitten unohdettu viikoksi likoamaan harmaan likapyykin kanssa?

Paitsi että alan kohta näyttää elefantilta, en kuitenkaan haluaisi näyttää amerikkalaiselta oikeistokristityltä elefantilta. Niiltä jotka ampuvat aborttilääkäreitä. Tai ainakin poseeraavat naistenlehdelle asetehtaan kokkareilla ja antavat lahjoituksia aborttilääkärien ampujille.

Suurin osa viime viikonlopusta meni migreenissä - kohtaus kesti 27 tuntia. Jäätä, pimeä huone, Panadol Zappia. Soitin lauantai-iltana Kätilöopistolle tarkastaakseni, etten todellakaan voi ottaa täsmälääkettäni. Mariassa olisi ehkä voitu antaa pistoksena jotain, mutta en jaksanut lähteä jonottamaan viikonloppuruuhkaan kaupungin pahamaineisimmalle päivystysasemalle. Lopulta kohtaus meni itsestään ohi.

Missä hitossa se hohde ja hehku viipyy? - ja miksi naisille ei makseta kunnon kipurahoja siitä että he käyvät kaiken tämän läpi?

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

..ja joulu, joulu on meillä

Flunssa alkaa vähitellen helpottaa pihtiotetta nenäparastani. Mutta helppoa ei ole vieläkään. Saan tehtyä yhden pienen vaiheen jossain jouluvalmistelussa, ja joudun makaamaan tunnin sen päälle, ettei sydän pomppaisi rinnasta ulos.

Meillä on liikaa tavaroita. Olohuoneeseen ei mahdu kuusta. Ennen lisätilan raivaamista sinne ei mahtunut kuusenoksiakaan, jotka Pikkukarhu kävi aamulla hakemassa kuusenmyyntipaikalta. Tästä(kin) saimme aamulla riidan syntymään. Sovittelun jälkeen lupasin, että heti kun paranen, hankkiudun eroon jätesäkillisestä omia roiniani. Myös Pikkukarhu lupasi siivota kaappejaan. Sillä miten muuten saamme tänne edes vauvaa mahtumaan?

Kohta menemme anoppilaan, ja viemme nyt uunissa paistuvan kinkun mukanamme. Isälläni on selkä revähtänyt ja veljelläni käsi murtunut, joten minun sukuani emme näe tänään (näin veljeäni eilen). Toivon että ehtisimme kotiiin niin aikaisin, että meillä olisi hetki aikaa keskenämme.

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

Tahtoo nukkumaan!

Jaksan juuri ja juuri käydä töissä ja ulkoiluttaa koiran, hoitaa sen leikkaushaavat ja lääkitykset, sitten kutsuu iltaharrastukseni: sohvassa torkkuminen. Ja jatkuu noin klo 21.30 aloitetuilla yöunilla...

Kuitenkaan en saa riittävästi unta (riittävästi = 14 h/ vrk?), sillä öisin heräilen milloin mistäkin syystä - onneksi koira on sentään jo tervehtinyt sen verran, ettei enää itke öisin.

Kaikki jouluhommat on aloittamatta, ja ulkomaan paketit pitäisi pistää jo menemään. Annelin ja Onnelin häät on viikonloppuna ja häälahja on aivan kesken..

Niin, tiedän. Nyt pitäisi relata ja jättää suosiolla osa asioista tekemättä. On vain niin, että joulun alla sosiaalinen paine (suvut, kummilapsen vanhemmat, ystävät) on aika kovaa, ja sitä on vaikea vastustaa.

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

Elämänviiva

...ja niin kävi, että tänään, kuukautisteni ensimmäisenä mahdollisena alkamispäivänä teimme raskaustestin aamulla. Kun punainen väri alkoi horisontaalisesti levittäytyä testiviiva-ikkunaan, Pikkukarhu sanoi 'ei siellä mitään ole'. Minun silmäni tuntuivat tekevän tepposen ja olin näkevinäni pystyviivan aavistuksen, mutta ajattelin sen olevan vain aamu-unisten silmieni siirtokuva. Sanoin että silmissäni heittää.

Sitten tuli esiin kontrolliviiva ja sen viereisessä ikkunassa näkyikin kuin varjona toinen viiva. Lähdimme vessasta pois, jätimme raskaustestipuikon pesukoneen päälle ja odottelimme kalpeina seitsemän minuuttia olkkarin sohvalla. Menimme takaisin: ja viiva oli selkeästi nähtävissä - ei mikään mielikuvituksen tuote tai näköhäiriö!

Minä toivon ja hitusen pelkään - olen varovaisen onnellinen. Voiko tämä olla totta? Voiko tästä tulla totta?

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

Räntää vai lunta?

Aamulla alkoi pyryttää. Riemuissani pistin pääni ikkunasta: 'ensilumi, nyt saa toivoa!' Ja mitäs toivoinkaan ;)

Vaan miinusasteista ei ole tietoakaan, eikä mikään pysy maassa.

Rintani ovat viime aikoina punkaneet ulos rintaliiveistä kuin kaksi kiukkuista eläintä. Tänään rintaliivit istuvat taas ihan hyvin, mikä antaa ymmärtää, että kuukautiset ovat ehkä tulossa huomenna tai ylihuomenna. Pikkukarhu on tässä vaiheessa minua optimistisempi ja uskoo yhä raskauteen - minun ruumiintulkitani ovat tällä hetkellä siellä räntäsateen puolella.

Kahden minuutin päästä saatan tietenkin olla ihan toista mieltä.

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

Kaappi, komero ja huone

Kävin lounaalla Momon kanssa ja annoin nettipäiväkirjani osoitteen. En ole tähän asti antanut sitä vielä kenellekään tutulle. Vain Pikkukarhu on lukenut sitä töissä ja kotona välillä valittanut, ettei uusia merkintöjä ole tullut vieläkään.

Monia asioita tapahtuu elämässäni (ja on tapahtumatta - viime aikoina on ollut paljon odottamista). Joskus on vaikea valita, mitkä niistä kuuluvat tänne, mitkä muualle. Paperinen päiväkirjani on tosin kokenut melkoisen unohduksen tämän päiväkirjan myötä.

Kuinka paljon voin kertoa työstäni ilman että henkilöllisyyteni paljastuu? Eikö kuka tahansa ystäväni tiedä, että kyse on minusta, jos osuu näille sivuille? Ja aika moni tuttu voi sen myös päätellä. Kuinka moni työympyröistä tuttu? Mietin kuinka paljon kertoa ja kuinka paljon jättää kertomatta. Olen hyvin yksityinen ihminen ja osaan hyvin epämääräisyyksien puhumisen taidon. Mutta haluanko sitä - haluanko puhua vain lapsihaaveista kuin se olisi elämäni ainoa sisältö?

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

Viiva vahvistuu

Ovulaatiotestin viiva on vahvistunut eilisestä. Aamulla melkein lauloin töihin lähtiessä. Se ei ole vielä riittävän vahva, mutta ehkä huomenna. Tai ylihuomenna.

On outoa, miten suurta roolia näinä kuukausina ovat muoviset mittatikut alkaneet näytellä elämässämme.

Koko maanantain olin ollut pahalla tuulella, sillä aamuisen viivan näkeminen vaati todella kirkkaan valon ja niin keskitetyn katseen, että sitä jo alkoi miettiä onko koko viiva pelkkää mielikuvitusta. Soimaisin keski-ikäistyvää ruumistani, se tuntui raskaalta ja turhalta ja mahdottomalta.

Nyt aurinko paistaa ja melkeinpa näen technicolor-värein maalattuja antimaatiolintuja hypähtelemässä jalkakäytävän reunalla kuin Disney-elokuvassa. Ja kas, ne ovat samaa sinistä kuin testipuikon viivat!

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

ja blaah!

Kuukautiset alkoivat sunnuntaina. Minulla on deadline parin päivän sisällä ja tekisi mieli äksyillä ja ärhennellä koko maailmankaikkeudelle.

Nukkuminen? Mihin sitä tarvitaan? Deadline ei painaisi päälle ollenkaan niin pahasti, jos minun ei tarvitsisi käyttää yli kolmasosaa vuorokaudesta pelkkään nukkumiseen. Tätä kun mietin riittävän intensiivisesti illalla, niin sitten en saakaan nukuttua kuin vasta puolen yön jälkeen ja seuraavana päivänä käyntiin lähteminen on tosi vaikeaa.

Lisäksi minulta varastettiin juuri kaupungilla muovikassi, jossa oli mm. haparoivia muistiinmerkintöjä tätä dedistä varten - mitään taloudellisesti arvokasta siellä ei ollut, joten kassin pölliminen tuntuu ihan älyttömältä. Nyt kun muistiinpanot ovat kadonneet, ne tuntuvat tietenkin äärimmäisen arvokkailta.

[näyte vuoden 2004 arkistosta]

Aloitusruutu

"Sinä liikut harmaissa ja piiloudut punaiseen. Mutta ajatuksesi ovat auki. Ne istuvat silmissäsi eivätkä kaihda."
Aila Meriluoto, Vihreä tukka (WSOY 1982)

Rakas puolisalainen, puolijulkinen päiväkirjani,

oikeastaan tämä päiväkirja olisi pitänyt aloittaa jo paljon aikaisemmin, viimeistään viime kesänä. Mutta sain idean tähän vasta aivan äsken, ajauduttuani sattumalta netissä Penelopen päiväkirjan luo (ks. www.babyidea.fi/aidille/paivakirja/). Koska perheen perustaminen on ollut elämäni iso kysymys viime kuukaudet, Penelopen raskaaksituloyrityksen herättämiin moniin tunteisiin on ollut helppo samaistua.

Meidän - Pikkukarhun ja minun, Eintelin- tilanne on kuitenkin siten erilainen, että meitä on kaksi naista toivomassa perheenlisäystä. Haaveet ja odottelu ei siis ihan riitä, tarvitaan myös aika määrätietoista toimintaa asian edistämiseksi. Emme ole vielä raskaana, mutta tapahtumissa on ollut jo monenlaisia käänteitä. Olemme myös saaneet perehtyä suomalaiseen oikeusjärjestelmään - useamman kuin kahden vanhemman perheen perustamisen hankaluudet ovat alkaneet pikkuhiljaa avautua meille.

Viime kesä oli rankkaa aikaa, kun ystävämme Jesper oli tehnyt meille oharit lapsen tekemisessä, jota oli suunniteltu jo vuoden verran. Meidän oli ollut tarkoitus aloittaa elokuussa inseminaatiot, ja kesäkuussa hän ilmoitti meille, ettei hänestä olekaan siihen.

Yritimme kesällä skannata tuntemiamme miehiä: olisko joku heistä halukas isäksi tai edes tunnetuksi spermanluovuttajaksi? Saatuamme muutamia kieltäviä vastauksia meitä alkoi jo vähän pelottaa. Silloisen aikataulun mukaan eduskunta ottaisi hedelmöityshoitolain käsittelyyn syksyllä. Näytti hyvin todennäköiseltä, että klinikat sulkisivat ovensa naispareilta vuodenvaihteeseen mennessä. Tuntui, että portti toisensa jälkeen oli sulkeutumassa.

Yksityisillä klinikoilla (julkiselle puolelle emme pääse) oli muutaman kuukauden jono. Kun Pikkukarhu ja minä päätimme jo, että lapsemme syntyy (jos onni suo) klinikka-inseminaationa ja valmistauduimme syksyllä menemään tutustumiskäynnille klinikalle, löysimme tuttavan kautta Eemelin - homomiehen joka oli jo pitkään halunnut isäksi.

Niinpä olemme nyt tässä: neuvotteluja on käyty ja aiesopimus allekirjoitettu. Eemeli on käynyt HIV-testissä, minä olen etsinyt ovulaationi ajankohtaa ovulaatiotesteillä. Inseminaatioista ensimmäinen tehtiin syyskuussa kotonamme, ja ehdimme jo elää jännittäviä aikoja, sillä kuukautiseni olivat pari päivää myöhässä.

Nyt on menossa toinen rundi. Viime viikolla Eemeli kävi täällä kahdesti. Menimme Pikkukarhun kanssa puistoon odottamaan ja kun Eemeli soitti, tulimme kotiin ja Pikkukarhu sai sperman häneltä, valmiiksi astiasta korkilliseen truuttaan imaistuna - kiitos Annelin ja Onnelin meillä on ollut hyvät välineet ja yksityiskohtaiset ohjeet alusta asti.

Kun Eemeli oli lähtenyt, me laitoimme musiikin soimaan ja sytytimme kynttilöitä makuuhuoneeseen. Pikkukarhu tyhjensi truutan sisääni ja odottelimme jutustelleen puolisen tuntia, minulla jalat ylhäällä varmuuden vuoksi. Tällä kertaa tapahtuma sujui arkisemmin kuin ensimmäisellä kerralla. Minä en myöskään kikattanut hysteerisesti koko toimituksen ajan..

Odotukseni eivät ole kovin korkealla tällä kertaa, sillä ovulaatiotesti ei ole antanut selvää tulosta ja työmatkojen takia jouduimme vain laskemaan kalenterista suurinpiirtein sopivat päivät (itse asiassa olen alkanut epäillä, että ovuloin vain joka toinen kierto).

Tämän itsepetoksen syvyys - ettei minua muka jännitä olenko raskaana - paljastuu vasta myöhemmin tässä kuussa, sillä kuukautisteni pitäisi alkaa 23.10. Ja veikkaanpa, että viimeinen viikko voi olla hyvinkin, hmph, hermojarepivä..

[näyte vuoden 2004 arkistosta]