Kiire, kiire aina vain on on on

deadlinien puristuksessa onnistuin paranemaan poskiontelotulehduksesta, mutta oikean lapaluun alle on ilmestynyt tulinen pingispallo. Buranasta alkaa muodostua huolestuttavan keskeinen osa ruokaympyrääni.

Ja Kissanminttu on kokeillut kokonaista viikonloppua Eemelin luona huonolla menestyksellä: sen jälkeen on ollut vain surkeasti nukuttuja öitä, toistuvia parahtavia, parkuun räjähtäviä heräämisiä, joista hän ei pääse takaisin uneen ilman lohduttelua. Eikä Eemeli tietenkään myönnä että tapaamisten pidentäminen voisi vaikuttaa siihen..

Minä katselen pääsiäiseen päin surumielisenä: ei lepopäiviä luvassa vieläkään. Koko pääsiäinen pitää tehdä töitä kaikissa niissä väleissä, jotka Kissanmintun hoitamiselta yms. jää.

Jakkupuku ja menox!

Kävimme Pikkukarhun kanssa aamulla tällaisen keskustelun:

- Mitä kaikkea tästä seuraa?
- No ainakin ne varmaan vetää subjektiivisen päivähoito-oikeuden alas. Eikä siitä seuraa että päiväkotiryhmät pienenis vaan että päiväkoteja suljetaan ja paikkoja joutuu jonottamaan yhä pitempään.
- No mutta eihän se meitä haittaa. Jos mä synnytän meidän seuraavan lapsen, niin nehän on vaan sitä mieltä että sä olet mun joku kämppis, etkä sen vanhempi ollenkaan, joten sun työttömyys ei vaikuta päivähoitopaikan saamiseen.
- Niin, olettaen että sulla on pysyvämpiä töitä.* Mutta eihän se haittaa jos ei ole. Vedät vaan jakkupuvun päälle synnytyksen jälkeen ja alat rampata työpaikkahaastatteluissa. Nainenhan on silloin työnantajien mielestä priimaa rekrytointimateriaalia! Varsinkin kun kaikki tietää että päiväkoteja on suljettu ja sinne on pitkät jonot, joihin pääsee vasta kun on saanut työpaikan.




* = Pikkukarhu on saanut vuodeksi tutkimusrahoituksen. Muuten oivallista, mutta ilon sekaan pukkaa pientä huolta, koska se nakkaa hänetkin tähän sosiaaliturvattomien kastiin.

Porvarihallitus, totta tosiaankin

siltä se nyt näyttää. Tuijotamme Pikkukarhun kanssa prosentteja television ruudusta kuumeisin silmin (oikeasti, kuumeisin, meille tuli kuokkavieraaksi influenssa). Kysymme toisiltamme, mitä tämä tarkoittaa. Hyvästi hyvinvointivaltio?

Pienet askeleet

Tuttavapiirissä on viime viikkoina käyty keskusteluja adoptiosta poliittisena kysymyksenä. Minun on välillä vaikea ymmärtää perussetalaista "hiljaa pienin askelin" -politiikkaa. Joskus tuntuu, että se on ennemminkin kaksi askelta eteen, puolitoista taakse -politiikkaa.

"Sisäinen adoptio ensin, ulkoinen sitten" kuuluu maltillisten strategia. Uskon että niin se tulee käytännössä etenemään Suomen eduskunnassa, on eduskuntavaalitulos mikä tahansa (paitsi jos se on huono tulos, ensi kaudella ei saada sisäistäkään). Mutta. Jonkun, edes Setan, pitäisi uskaltaa haastaa julkiseen kaksintaisteluun se homofobia, joka kätkeytyy ulkoisen adoption vastustamiseen. Kun Suomessa yksinelävä nainen tai mies* voi adoptoida ulkomailta, mikä on se negatiivinen lisä, se kauhea, jonka toinen aikuinen samassa perheessä tuo adoptoitavan lapsen elämään?

Teoriassa kai pitäisi olla myös rekisteröidyssä parisuhteessa elävälle mahdollista adoptoida lapsi ensin yksin ja sitten, kun perheen sisäinen adoptio on avattu, myös toisen vanhemman adoptoida myöhemmin tämä lapsi myös omaksi lapsekseen. Mutta, jälleen mutta. Jos adoptiotoimiston ovet faktisesti pysyvät parisuhteessa eläviltä (sekä avoimesti homoseksuaaleina eläviltä) kiinni niin kauan kuin ulkoista adoptiota ei ole lailla avattu, teoria ei lämmitä. Käsivarret pysyy tyhjinä.

...jonkun pitäisi uskaltaa haastaa kaksintaisteluun myös adoptiotoimistojen homofobia.



*tosin näitä on ollut tiettävästi tähän mennessä vain 1 kpl.

Tähän on tultu

Feministinä minua ovat aina tympineet tytöille markkinoidut muoviset minikeittiöt ja siivousvälinesarjat. "Kyökkipiiaksi jo kaksivuotiaana!" olen ajatellut.

Mutta.

Kissanmintun into käpälöidä hellaa yhdistettynä taitoon siirtää porrasjakkaraa pitkin kämppää ja kiivetä sen avulla paikkoihin on johtanut siihen että.. otin paperia, sakset, liimaa, työkalulaatikon ylimääräisiä nippeleitä ja palikkalaatikon. Nyt Kissanmintulla on oma uuni keittokomeron nurkassa.

Kissanminttu on riemuissaan. Mikä on ihan herttaista, sillä hän on taas kipeänä. Parvorokko, ilmeisesti. (Tarkkailen ihoani: itselläni on kai vain flunssa, noin seitsemäs sellainen tänä vuonna.)

yhden polun pää, toisen alku

Viikonloppuna oli Momon elämän suurimmat juhlat (tähän asti). Koska Momo on yksi läheisimmistä ystävistäni, suurin osa juhlista meni siihen että taistelin vastaan yllykettä ruveta vuolaasti ja kovaäänisesti parkumaan (se niistä cooliusfantasioista). Momo soitti seuraavana päivänä ja sanoi itkeskelleensä koko aamupäivän, koska oli niellyt liikutuksen kyyneleitä koko edellisen päivän. (ei, ne eivät olleet hautajaiset)

Lisäksi minulle on tarjottu töitä, alan töitä! Ihme on siis tapahtunut. Vaikka silppupätkäihme, niin ihme kuitenkin.

Meillä on uusi lattia!

Se on tosi kaunis. Punertavan vaaleaa laminaattia. Luulen, että se on esittävinään pyökkiä. Siinä se ei onnistu kovin hyvin, mutta väri on suloinen.

Tosin listat puuttuu vielä, lattia on pölyssä ja yksi tiskipöydän aluskaapeistakin puuttuu vielä. Mutta. Olen päässyt karusta omaan sänkyyn nukkumaan.

Istuimme tänään keskellä pölyn peittämää lattiaa tyhjässä olohuoneessa Pikkukarhun kanssa (Kissanminttu katsoi Tomi Traktoria makkarissa) ja sanoin kotimme alkaneen näyttää sen verran keskiluokkaiselta, että alituinen köyhyysnarinani on menettämässä pohjaansa ystäväpiirini silmissä (huom: lattian maksoi siis taloyhtiön vakuutus). Niin, sanoi Pikkukarhu ja näytti tyytyväiseltä.

Tänään telkusta

Poskiontelot iskee tulta. Ähhh, luulin levänneeni viikonloppuna, mutta maanantaina flunssa on äitynyt vain pahemmaksi. Minulla on deadlinet myöhässä ja meillä kotona on lattiaremppa (vihdoinkin - sitä on odotettu nyt kolme kuukautta). Mikä tarkoittaa että menemme anopin luokse asumaan päiväksi tai pariksi. Tahtoo oman sängyn koloon omien peittojen sisälle sykkyrään. Sekä haamukirjoittajan, joka ystävällisesti tekee työni silloin kun olen kipeä.

Illalla Voimalasta tulee Tohtoritehtaan työttömät (ma TV1 klo 21.50). Se ei kosketa minua. Ensinnäkään en ole tohtori ja toiseksi en voi olla työtön koska minulla ei ole ollut työsuhdetta noin sataan vuoteen, hmmm...Voin siis katsoa loppuun asti Big Loven (ma Nelonen klo 21.00)*, josta Mikko Silvennoinen viime keväänä Yöpervonen-seminaarissa sanoi, että se on nyt se norminhavisuttajaohjelma. Kaiken maailman bongaa homo - duunaa heteroo -ohjelmat on menneet pois muodista ajat sitten.



*L-koodia anopilla ei siis voi katsoa. Nyt menen ostamaan videokasetin.

Kakkua!

Kissanminttu osaa jo todistettavasti partitiivin, ainakin kun tilanne on graavi. "Äiti, kakkua!" hän kiljaisee kun tahtoo pullaa, kakkua tai pikkuleivän. Kuten tänä aamuna kun juhlimme ystävänpäivää juomalla pullakahvit aamusella.

Hauskaa ystävänpäivää kaikille!
toivottaa Eintel

j.k. puhdistauduttuani tulevaisuusangstin tulisessa järvessä maanantain kirjoitin ahkerasti koko tiistain ja keskiviikonkin suhteen kirjoittamisodotukset on korkealla...

Tila eli pakoilua ja käsitekauhu

Huolimatta flunssasta onnistuin haravoimaan kalenteristani kolme puhdasta kirjoituspäivää: nyt kirjoitan, nyt vain kirjoitan. Ja mitä tapahtui?

Luin aamulla verkosta uudet työpaikkailmoitukset ja onnistuin saamaan itseni Tilaan. Tilassa olen varma, etten koskaan löydä palkkatyötä, että joudun irtisanoutumaan yliopistosta päästäkseni kortistoon, että vedän koko perheemme taloudelliseen suonsilmäkkeeseen vain koska olen kyvyiltäni, taidoiltani ja koulutukseltani työelämäkelpaamaton.. Niellen kyyneleitä käytän kallisarvoista kirjoitusaikaa ansioluettelon hiomiseen siltä varalta että jonain päivänä - että vielä jonain päivänä - tulisi hakuun työpaikka, jonka saamiseen minulla olisi hyvät mahdollisuudet (siis paremmat kuin Ässä-arvalla päävoiton saamiseen)..

Ja tämä kaikki luultavasti vain siksi että kirjoittaminen tuntuu niin vaikealta.

Leena Huovinen voitti!

...jos sisälukutaitoni vielä toimii (näistä kun ei ikinä voi olla ihan varma):

http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/tiedotteet/hiippakuntatiedotteet/?num=14180

Pitkän piinan alkua vai väärä hälytys?

Kissanminttu heräili pitkin yötä yskimään kuin kissa, jolla on karvapallo kurkussa. Aamulla hän yski ja itki ja piti toista kämmentä kuppina korvan päällä. Pikkukarhu vei hänet lääkäriin: alkava korvatulehdus. Minua vähän hirvittää tämä ensimmäinen antibioottikuuri. Tuleeko näitä vielä paljon, korvatulehduksia, jälkitauteja ja antibiootteja? Olin itse lapsena aina sairas - sairastin kaiken mahdollisen ja noin puolet mahdottomista. Ensimmäiset antibiootit sain kahden viikon ikäisenä (tulirokkoon) ja sittenhän niitä riitti..

***

Tänään tulee Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätös pastori Leena Huovisen tapauksesta. Tuo syntisäkki kun on mennyt (ehkä) siunaamaan kahden samaa sukupuolta olevan liiton! Mikä rikos ihmiskuntaa ja rakkauden kaksoiskäskyä kohtaan!

...eikö kirkolla ole mitään tärkeämpää tehtävää kuin moinen ajojahti, ihan oikeasti?

"Ensin pelastettiin tutkija Andersson..."

Hyvät tyypit pärjää aina -ajatus on virhe. Yleinen virhepäätelmä, sillä olen kuullut sen yliopistolla monta kertaa (tosin pääasiassa alle 35-vuotiaiden suusta). Sillä Andersson pelastetaan niin kovin paljon herkemmin kuin Andersdottir (myös yliopistolla - varsinkin yliopistolla). On outoa ettei tuttavien suosimiselle ole nimeä, sillä 'nepotismikin' tarkoittaa sukulaisten suosimista. (Seurasin taas vierestä yhden viran petaamista valtiotyönantajalla. Taisteluväsymystä: kukaan tuttu, minä mukaanlukien ei viitsinyt edes hakea sitä, kun kaikki tiesivät sen pedatuksi.)

Olen taas työelämäpahantuulinen.

Se estää suotuisasti minua kirjoittamasta, kun kirjoittaminen arastuttaa. Pitäisi määritellä kaksi ristiriitaista käsitettä, mieluiten samassa kappaleessa. "En minä osaa" ei nyt käy, vaikka se on se ensimmäinen, joka tulee mieleen.

Mutta, mutta. Kohta tulee vaalit! Jotain mukavaa jota odottaa. Minä seuraan vaaleja kuin Pikkukarhu olympialaisia (olympialaisia ja vaaleja, korjaa sisäinen Pikkukarhuni, joka epäilee minun epäpolitisoivan hänet). Minä aion äänestää feministiä. Mikä yllätys!

...ja yhdestä naispapista

Joukko teologian opiskelijoita on kannellut Tuomiokapituliin myös naispapista, joka on heidän mukaansa siunannut rekisteröidyn parisuhteen. Papin mukaan hän on siunannut ihmisiä, ei liittoa.

Tämä sota (josta kirkko on vain pieni mutta äänekäs osa) piilottaa alleen jotain muuta. On vaikea ymmärtää, että jotkut ajattelevat homojen ja lesbojen istuvan maailman suurten muutosten kytkimen päällä.

No joo, ehkä meitä pyöritellään perheen murroksen ytimessä - joskin siellä on myös harvemmin mainitut heteroiden sarjamonogamisoituminen ja uudenlainen uusperheistyminen.

... mutta eiköhän se yhteiskunnan suuri järistys ja murros ole jossain toisaalla: tykin suussa savuaa ruuti, joka on neoliberalismi nimeltään.

On homofrågan (ja muuta)

Minuun on luotu ankaria katseita, mutta minua ei ole nuhdeltu. (ja myös ystävällisiä, huolestuneita katseita, se sanottakoon)

Ankara katse on toisaalla. Kahdesta ruotsinkielisestä papista on tehty kantelu Porvoon tuomiokapituliin aiheesta 'homofrågan'. Molemmat ovat siis profiloituneet postitiivisesti julkisuudessa seksuaalivähemmistökysymyksissä, ks aiheesta:
http://karlafhallstrom.blogspot.com/2007/01/anmld-fr-dk.html

Onpas blogistani nyt tulossa kirkollinen, hmmmm.

Muuta:

• Pikkukarhun vatsatauti kiertää perheessä, minkä seurauksena olen laihtunut puolitoista kiloa (ei ehkä kannata huutaa jee, koska luultavasti se on vain nestehukkaa)
• Olemme (ennen vatsatautijubileeta) juhlineet lahjarahoin kylpylässä syntymäpäivääni, vaikka olin tähän päivään asti vannonut että jotain niin keski-ikäistä minä en aio tehdä (=olen keski-ikäinen)
• Olen uskaltautunut tunnustamaan ohjaajalleni, että tutkielmani aikataulu pissii alleen kuin pentukoira (ja hän on vastannut ystävällisesti)
• Olen edelleen jatkuvassa hermojännityksessä järjestymättömien raha-asioiden kanssa.
• Kissanmintun osa-aikainen päiväkotiura näyttää alkavan ihan mukavasti, mikä antaa sekä minulle että Pikkukarhulle mahdollisuuden kokea että olemme ajattelevia aikuisia ihmisiä, jotka osaavat puhua muustakin kuin pottaan kakkaamisesta ja babyprooffaamisesta. Ja se on arjen juhlaa se.

Rehtorin huoneeseen, ja heti!

Yksi kirkkoaktiivi yrittää järjestää minut kirkkoherran puhutteluun, koska kuulemma kirkkokriittiset näkemykseni eivät ole kirkon luottamushenkilölle soveltuvia.

Neuvoteltuani muutaman itseäni kokeneemman kanssa kuulin, ettei kirkkoherra voi nuhdella eikä 'puhutella' minua, koska en ole kirkon työntekijä vaan vaaleilla valittu. Sen sijaan hän voi kutsua minut 'keskusteluun'. No, saa nähdä. Jos hän niin tekee, otan oman teologin mukaan. (ja mietin jo hetken myös mankan mukaan ottamista).

muurahaispesä, tosiaankin.

viimeinen päivämäärä

Ähh, Pikkukarhu lähti kolmeksi päiväksi konferenssimatkalle, ja Kissanmintulle pamahti parin päivän nuha, niin ettei täällä juuri nukuttu. Sitten Pikkukarhu tuli takaisin ja juuri kun ajattelin että saan nukkua, hänellä olikin ruokamyrkytys (tai vatsatauti, se nähdään kohta..) . Jonka alkaessa laantua minulla alkoi nenä vuotaa. Ja simultaanisesti: kun selvisin suurimmasta osasta yhden näyttelyn tekstejä, alkoi opetus ja nyt painaa päälle useamman populaaritieteellisen pikkuartikkelin dedis.

Minusta ei tule koskaan lisensiaattia. Uhmaan kohtaloa kun luulen, että ehdin kirjoittaa sitä.

Lunta sattaa, taitaapi tulla..

Lunta! ilmoitin Pikkukarhulle aamulla. Räntää, sanoi Pikkukarhu. Hänestä minä olen parantumaton pessimisti, joka osoittaa optimismia vain muutamassa asiassa (jolloin optimismini on hänestä hätkähdyttävän katteetonta): sää, ajamamme lakiehdotukset sateenkaariperheiden yms. aseman parantamiseksi, Pikkukarhun sijoittuminen työelämään.

Kun minä katson Pikkukarhua, näen junan, jolla on yksi raide. Juna ajaa rataa joka menee suoraan eteenpäin ja siinä on yhä loistavampia pysäkkejä toinen toisensa perässä. Jos hetkellisesti ollaankin pöpelikössä, matka on kuitenkin oikeaan suuntaan (tämä maalailu ärsyttää Pikkukarhua suunnattomasti ja minua on kielletty enää harjoittamasta sitä hänen kuultensa).

Itseni kohdalla, niin. Taidan olla viime aikoina nähnyt vain pöpelikköä. Räntää ja pöpelikköä.

Eikö hyvinvointivaltion pitänyt kuulua kaikille?

Minä olen juuri nyt barrikaadeille liian väsynyt (Kissanminttu aloittelee päiväkodissa ja se on taas aiheuttanut meille risoja öitä - Kissanminttu reagoi kaikkeen unellaan), mutta tässä puolipäänsärkyisessä puolivalvetilassakin ilahduttaa, että viime päivinä tutkijoiden ja taiteilijoiden olematon sosiaaliturva on nostettu julkiseen keskusteluun: Anu Suoranta Hesarissa ja blogissaan, sekä tulossa on myös kuun lopussa keskustelutilaisuus Ylioppilasteatterissa Helsingissä (24.1. klo 15.30-18).

Pätkis

En usko, että saan sitä työpaikkaa. Minua pyydettiin haastattelussa kolme kertaa vastaamaan kysymykseen, miksi minulla on työhistoriassani niin paljon määräaikaisuuksia.

Ensin en ymmärtänyt kysymystä.

Toisella kerralla kerroin kyseisten työsuhteiden olleen viransijaisuuksia julkiselta sektorilta, joten määräaikaisuutta ei voi vakinaistaa, kun virka kuuluu jo jollekin toiselle. Kolmannella kerralla selitin, ettei alallani ole juuri koskaan haettavana vakituisia töitä, ainakaan avoimessa haussa. Sen huomaa, jos seuraa avoimia työpaikkoja. Ja että tuntiopetusta tehdään yliopistolla kurssi kerrallaan. Yritinpä selvittää valtionsektorin määräaikaisuusongelmaakin lyhyesti. Aloin kuulostaa pahemman kerran puolustelevalta.


Mutta miksi juuri minä? Miksi juuri minä kuulun prekariaattiin. Siihen on vaikea vastata. Olen tehnyt vääriä valintoja ja olen syntynyt väärään aikaan, valmistunut yliopistosta lama-aikana, enkä juuri koskaan ole päässyt kiinni työelämään sillä vanhanaikaisella tavalla, vaikka olenkin tehnyt kaikenmoisia töitä 13-vuotiaasta asti.

En ehkä koskaan saa tietää kuinka paljon merkitystä on omilla toimillani ja sitten sellaisilla asioilla kuin väärä sukupuoli, luokka/perhe/tausta, seksuaalinen suuntautuminen tai väärääkin väärempi dysleksia. Yksi ilta, kun kieriskelin oikein itsesäälissä, sanoin Pikkukarhulle, että ihonväri on minulla sentään oikea - missä olisinkaan jonkin toisen värisenä.

Niin kauan kuin pystyn elättämään itseäni tuskin kuitenkaan kauheasti kadun valintojani, sillä olen tehnyt ne sydämellä. Olen valinnut alani sen mukaan että voin tehdä työtä jolla tuntuu olevan jotain merkitystä, että voin vaikuttaa johonkin (tosin ajatuksen ylevöittävä efekti hiipuu siinä vaiheessa kun vuokrarahoja ei meinaa saada kasaan).

Aina tulee uusia töitä, uusia pätkiä. Pätkän päälle pätkää.