Kun tapasin Pikkukarhun ensi kerran (tai toisen, Pikkukarhu oli nähnyt minut luennolla) hän kysyi jotain ja minä vastasin etten ehdi, koska aikani ovat vieneet pienet harmaat... "Miehet" sanoi Pikkukarhu, joka oli lapsena lukenut Momonsa. "Tasa-arvofeministit" minä vastasin, sillä olin silloin tasa-arvotöissä.
Nyt, en tiedä. Syöppöjä on niin monta. Lisäksi Kissanminttu sairastui pääsiäisenä taas korvatulehdukseen, joten yöt menivät entistä risaisemmiksi ja näitä univelkoja ei yhdessä tai kahdessa yössä nukuta pois.
Pitkänä perjantaina meille tuli yhden pienlehden toimittaja tekemään perhehaastattelua ja tänään päätoimittaja soitti, ettei toimittajan kuvat kelpaa, vaan hän haluaa lähettää meille ammattivalokuvaajan. Minä kiljuin kuin sumusireeni Pikkukarhulle (jonka idea koko lehtijuttu oli ja joka aina sanoo kaikeen iloisesti joojoo) että mikä hemmetin ammatti tämä sateenkaariperheys on. Meille soitetaan vähintään joka toinen viikko ja ruinataan haastatteluja. Ja ne on todella rasittavia: toimittajat haluavat tulla meille kotiin omituisina aikoina (yleensä virka-aikana: pitäisikö meidän ottaa vapaapäivä lehtihaastattelua varten?)ja sitten yleensä kuvat otetaankin eri päivänä + juttu on pakko tarkistaa jos on yhtään itsesuojeluvaistoa. Tarkistettavaksi ne tulevat yleensä yöllä ja tarkistusaikaa on noin parikymmentä minuuttia (eikä niistä saa mitään palkkioita, jos joku sitä miettii). Sumusireeni ilmoitti että hän antaa enää ammattiin liittyviä asiantuntijahaastatteluja, eikä sateenkaariperheys ole sumusireenin ammatti.
Lisäksi Pikkukarhu oli mennyt lupaamaan, että hänen teini-ikäinen serkkunsa voi tulla meille koko viikonlopuksi asumaan kun hän tulee pääkaupunkiin bilettämään -jei.
Pahinta on ehkä kuitenkin se että vaikka saan puolipäivätyöstä palkkaa, teen täyttä päivää deadlinien takia. Ja kaikki muut kirjoittamiseen ja opetukseen liittyvät hommat myöhästyy.
voihan ressi.
