Minun pitäisi kirjoittaa kuin mekaaninen nukke näin joulun alla, mutta saan hyvin vähän päivässä aikaisiksi. Loppiaiseen asti on aikaa kirjoittaa, ja sitten on alettava valmistella opetusta.
Akateemisen tekstin piirteisiin kuuluu alituinen määritteleminen - joskus kun en pitkään aikaan ole tehnyt muuta, en edes muista ettei alituista käsitteiden problematisointia harjoiteta kaikilla elämänsaroilla. Tänään minun pitäisi määritellä fyysinen väkivalta, ja mikään luettelo ei siis siihen riitä, vaan tarvitaan pohdintaa siitä, miksi edes uskon että olisi olemassa jokin selkeärajainen asia nimeltään fyysinen väkivalta ja missä se raja kulkee ja miksi. Olin jo näpytellyt tekstiini "tahallinen fyysinen väkivalta", kun ymmärsin etten osaa määritellä "tahallista". Tai ehkä osaisin, mutta siihen menisi useampi viikko. Voi armollinen Kaikkien Lähteiden Kuningatarkeiju, anna minun löytää se tarkka lähdeviite, joka ratkaisee tämän tämänpäiväisen solmun. Nopeasti kuin miekansivalluksella (miten väkivaltainen metafora! ..onneksi minun ei tarvitse määritellä metaforaa. Jouduin kerran määrittelemään lyhyesti metonymian ja se oli hiukan rasittavaa, kun käsitteellä on n. 2100 vuotta vanha historia)
Exäni soitti ruokatunnilla ja livautti ansaitsevansa kuussa kahdeksan kertaa enemmän kuin minä (eikä hän edes ole valmis insinööri). Huokaus. Humanistin syvä huokaus. Hän alkoi heti selostaa, kuinka voisin kouluttautua supernopeasti tietotekniikka-alalle ja saada kunnon liksaa. Hei, kokeilin sitä jo kerran. Kestin kaksi päivää fysiikkaa ja sähkötekniikkaa, sitten riitti. Kävelin opintotoimistoon ja sanoin opiskeluoikeuteni irti.
"Mä oon mikä on, en muuksi voi tulla - siis hyväksykää te" (tai jotain sinnepäin)
