Ovulaatiotestin viiva on vahvistunut eilisestä. Aamulla melkein lauloin töihin lähtiessä. Se ei ole vielä riittävän vahva, mutta ehkä huomenna. Tai ylihuomenna.
On outoa, miten suurta roolia näinä kuukausina ovat muoviset mittatikut alkaneet näytellä elämässämme.
Koko maanantain olin ollut pahalla tuulella, sillä aamuisen viivan näkeminen vaati todella kirkkaan valon ja niin keskitetyn katseen, että sitä jo alkoi miettiä onko koko viiva pelkkää mielikuvitusta. Soimaisin keski-ikäistyvää ruumistani, se tuntui raskaalta ja turhalta ja mahdottomalta.
Nyt aurinko paistaa ja melkeinpa näen technicolor-värein maalattuja antimaatiolintuja hypähtelemässä jalkakäytävän reunalla kuin Disney-elokuvassa. Ja kas, ne ovat samaa sinistä kuin testipuikon viivat!
[näyte vuoden 2004 arkistosta]
