Uusi, parempi vuosi?

Tää pääsee työhaastatteluuun, tää pääsee työhaastatteluun! Soitin isälle ja kerroin. Hänen ensimmäinen kysymyksensä oli, paljonko siitä (osapäivä)työstä saisi palkkaa. Kun kerroin, hän kysyi eikö minun pitäisi vaihtaa alaa.

En tiedä. Niillä tuloilla + pienillä kirjoitus- tai luennointikeikoilla saisin pungettua perheemme yli sen pelottavan rajan, jolla nyt kuukaudesta toiseen keikumme: keikumme nimittäin Eurostatin suhteellisen köyhyyden rajalla, välillä alla, välillä yllä. Opin tämän lukemalla (kursorisesti) Pasi Moision artikkelin uusimmasta Yhteiskuntapolitiikka-lehdestä*. Opin myös, että on olemassa tilapäis-, toistuvais- ja pitkäaikaisköyhiä. On oletettavaa, että pikkulapsiperhe on vain tilapäisköyhä**. Oletettavaa ja oletettavaa. Kun elää jonkin keskellä, ei 'oletettava' riitä.

Mutta. Mutta. Työpaikka ja säännölliset kuukausitulot, vaikka pienetkin, olisi vakauttava tekijä. Myös mielialoilleni, uskon niin.

*Pasi Moisio: Suhteellinen köyhyys Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 6/ 2006. s. 639-645.
** Niin selkeä ja hyvä perehdytys aiheeseen kuin artikkeli olikin, se oli kummallisen sukupuolineutraali. Esimerkiksi 'yksinhuoltajat' oli sukupuoleton kategoria, vaikka heistä ainakin yhdeksän kymmenestä on naisia..

Ohi on (joulu)

Joulu sujui tavanomaisissa merkeissä. Yksi päivä hillitöntä siivoamista. Yksi päivä edestakas säntäilyä ja ryntäämistä kotiin vastaanottamaan vieraita. Yksi päivä rauhaa, suklaan ylensyömistä ja uuden lautapelin, Menolipun, opettelua. Yksi päivä panikointia, koska Toto soitteli poliklinikalta sekavia puheluita: hän on joutunut liikenneonnettomuuteen ja vammautunut. Kun kirkuminen loppui, selvisi että vammat eivät ole kovin pahoja kuitenkaan.

Toto on elämäni hasardi, Irvikissa ja Jokeri. Myrsky soi korvissa ja minä seison kuin kivinen paasi: ei sinä et tapa itseäsi, ei se ei ole ratkaisu, ei sinä et... Kun elimme yhdessä, elämä oli yhtä katastrofista toiseen syöksymistä.

Pesunkestävä humanisti

Minun pitäisi kirjoittaa kuin mekaaninen nukke näin joulun alla, mutta saan hyvin vähän päivässä aikaisiksi. Loppiaiseen asti on aikaa kirjoittaa, ja sitten on alettava valmistella opetusta.

Akateemisen tekstin piirteisiin kuuluu alituinen määritteleminen - joskus kun en pitkään aikaan ole tehnyt muuta, en edes muista ettei alituista käsitteiden problematisointia harjoiteta kaikilla elämänsaroilla. Tänään minun pitäisi määritellä fyysinen väkivalta, ja mikään luettelo ei siis siihen riitä, vaan tarvitaan pohdintaa siitä, miksi edes uskon että olisi olemassa jokin selkeärajainen asia nimeltään fyysinen väkivalta ja missä se raja kulkee ja miksi. Olin jo näpytellyt tekstiini "tahallinen fyysinen väkivalta", kun ymmärsin etten osaa määritellä "tahallista". Tai ehkä osaisin, mutta siihen menisi useampi viikko. Voi armollinen Kaikkien Lähteiden Kuningatarkeiju, anna minun löytää se tarkka lähdeviite, joka ratkaisee tämän tämänpäiväisen solmun. Nopeasti kuin miekansivalluksella (miten väkivaltainen metafora! ..onneksi minun ei tarvitse määritellä metaforaa. Jouduin kerran määrittelemään lyhyesti metonymian ja se oli hiukan rasittavaa, kun käsitteellä on n. 2100 vuotta vanha historia)

Exäni soitti ruokatunnilla ja livautti ansaitsevansa kuussa kahdeksan kertaa enemmän kuin minä (eikä hän edes ole valmis insinööri). Huokaus. Humanistin syvä huokaus. Hän alkoi heti selostaa, kuinka voisin kouluttautua supernopeasti tietotekniikka-alalle ja saada kunnon liksaa. Hei, kokeilin sitä jo kerran. Kestin kaksi päivää fysiikkaa ja sähkötekniikkaa, sitten riitti. Kävelin opintotoimistoon ja sanoin opiskeluoikeuteni irti.

"Mä oon mikä on, en muuksi voi tulla - siis hyväksykää te" (tai jotain sinnepäin)

Kystä kyllä

Joka joulu sama juttu. Oikeasti pitäisi ottaa kolme viikkoa lomaa ennen joulua, että ehtisi tehdä sen joulun. Joulussa on älyttömän paljon tekemistä vaikka ottaisi kevytversion. On hankittava ja lähetettävä ulkomaan paketit (edes kerran vuosikymmenessä ajoissa), on siivottava, on ostettava ja paketoitava joululahjat, on lähetettävä joulukortit (edes niille yksinäisimmille sukulaisille), on siivottava, on tehtävä ruoka-, juoma- ja kukkaostokset kun tavarat on loppu sieltä sun täältä, on tehtävä imelletty perunalaatikko ja joku jälkkäri, on siivottava ja saatava remontti edes puolivalmiiksi. Lisäksi kaikenmaailmän glögitapahtumaa on 2-3 kertaa viikossa. Minä yritän pyörähtää niissä nopeasti ja juoda vain mukillisen mehuglögiä, mutta silti työpäivät tuppaavat jäämään lyhyiksi enkä saa oikein mitään aikaisiksi.

Ärsyttävää, olen itse itseni orja. Tarvitsisin kevytkevytkevyt-version joulusta. Naps! ja joulu on täällä.

On lapsi syntynyt meille

Kissanmintulla on uusi rakkaus (tai riippuvuus, sanoisi pikkuinen kyynikko) , Pingu. Hän menee television eteen ja alkaa vaatia, ensin toiveikaasti, sitten lievän epätoivoisesti :"Pii, Pii!" Vaan vähän väliä äideillä on tapana väittää, että Pingu on nyt nukkumassa. Tänään Kissanminttu katseli Tomi Traktoria aamu-tv:stä ja alkoi sitten vaatia uutisten aikaan "Hrr, hrr!"

***

Sain meilin Etelä-Amerikasta, vanhalta ystävältä johon yritin turhaan ottaa yhteyttä monta kertaa vuosien varrella. Hänen miehensä ei voinut sietää minua (viattomia vaimoja verkkoihinsa vikittelevää hämähäkkinaista) ja ajattelin pettyneenä, että hän on päättänyt ettei enää pidä minuun yhteyttä miehensä takia.

Hän oli googlannut minut, luulen, se ei ole vaikeaa, ja kirjoitti että posti kääntää hänen kaikki vanhaan osoitteeseeni kirjoittamansa kirjeet. Kirjoitin takaisin puoli sivua. Puolessa sivussa kahdeksan vuoden tapahtumat. Sain kirjoittaa "Meille on syntynyt lapsi". Miten kaunista olikaan kirjoittaa nuo sanat.

Väsyttää

Jäsenet on kuin siirappiin upotettu ja väsyttää aamusta iltaan niin että silmissä heittää. En tiedä mikä sen aiheuttaa: muutto, remontti, huolet, Kissanmintun yskä joka on valvottanut meitä monta yötä vai tämä lokakuinen vesisade, joka kiilasi itsensä joulukuuhun. Ja on raskasta kun joku tuttu katoaa. Miten raskasta sen täytyy ollakaan niille, jotka ovat hänen rakkaitaan.

Kaikki sellaiset uutiset jollain kummalla tavalla aktivoivat muiston veljeni kuolemasta. Kun pesin vanhan asuntomme vessaa pari päivää sitten, pesin yhä uudestan muistoissani veljeni asuntoa, neliösentti neliösentiltä. Pesen ja pesen - ehkä ne kipeimmät muistot haalistuvat joskus.

Tule joulu tähän taloon. Älä jätä tulematta tänä vuonna.