Hyväksytty!

Meidät... eikunsiis... hedelmöityshoitolaki on juuri hyväksytty eduskunnan toisessa äänestyksessä äänin 104-54 (tyhjiä 3)!

Ei vieläkään

Eilen piti olla hedelmöityshoitolain viimeinen eduskuntaäänestys. Kyttäsimme sitä netistä koko illan Pikkukarhun kanssa. Mutta pahkeinen, iltapäivällä alkanut täysistunto ei päässyt äänestykseen saakka koko iltana, keskustelivat vain. Kymmenen tienoilla tuli tieto, että se on siirretty tälle päivälle. Täysistunto alkaa klo 15 ja äänestys on nostettu ohjelmassa ihan alkuun.

Suuri ja ihmeellinen

Kissanminttu nukkuu! Hän on nukkunut yöt läpi jo kolmisen viikkoa. Olemme puhuneet siitä Pikkukarhun kanssa ihan hiljaa ja varovasti, ettei Vauvojen Onnetar, Tuo Suuri ja Kunnioitettava, loisi meihin pistävää katsettaan ja hönkäisisi kakkavaipparoskikselta lemahtavaa kirousta yllemme liiasta ylpeilystä... Olemme viisastuneet, sillä ne pari kertaa kun Kissanminttu on nukkunut kaksi yötä peräkkäin hyvin, ja olemme alkaneet siitä ilakoimaan, on seurannut noin 11 täydellisen rikkonaista yötä (täydellisen rikkonainen = tavanomaisen 3-4 heräämisen sijaan 10-20 heräämistä).

Odottelen aivojeni palautumista, ja ennen kaikkea, murentuvan muistini palautumista. Ei siinä mitään, että muistan opiskelijoiden nimet jatkuvasti väärin ja tarjoan lähdevinkkejä jollekulle, joka ei niitä ole kysynytkään. Mutta pahempaa oli, kun näin tuttavani taannoin ja kysyin oliko hän ollut muutama viikko sitten kuuntelemassa yhteisen tuttumme väitöstä. "Jooo-o. Mä istuin Eintel sun kanssa samassa pöydässä karonkassa". Siinä pöydässä istui noin kahdeksan ihmistä. Huokauksien huokaus.

Toiveikkaana odotan sitä aamua, kun herääminen ei enää tunnu siltä kuin kaksi vanhaa kampelaa röhnöttäisi silmäluomieni päällä.

Aidan takaa

Eduskunnan suuri valiokunta on tänään antanut siunauksensa uudelle hedelmöityshoitolaille, sellaisenaan mistä viime viikolla suuressa salissa äänestettiin. Oloni on lievästi helpottunut, tätä odotettiinkin. Mutta riemukas oloni ei ole.

Jollain lailla voitto* tässä kiistassa on vaatinut liikaa voimia ja myönnytyksiä, jotta jaksaisin olla sillä lailla iloinen kuin parilain hyväksymisen jälkeen. tuolloin liihoittelin viikkotolkulla puoli metriä maanpinnan yläpuolella, pieni vaaleanpunainen cumulus-pilvi tassujen alla.

'Mitä me voitimme? Pidemmät klinikkajonot?' kysyy pieni hapan ääni sisälläni. Ja toinen, vanhempi ääni vastaa rauhallisesti, että ehkä me voitimme jo sisäisen adoption ja isyysloman muuttamisen sukupuolivapaaksi - ja jopa ulkoisen adoption.

Niin, en tiedä. Tulevaisuus näyttää, mitä me nyt voitimme. Voitimmeko kevyemmät seuraavat taistelut.

***

Ainakin me voitimme polvirukoilijat. Viime torstaina sateenkaariperheitä ja heidän tukijoitaan oli eduskuntatalon edessä kolmesataa ja vastamielenosoittajia Netmissionista (osa Helluntaiherätystä) kymmenisen kappaletta. Heillä oli kovaäänisemmät kaiuttimet. Kun lauloimme 'pienet sammakot, pienet sammakot, ne lystikkäitä on', vasemmalta mellakka-aitojen takaa kaikui helvettiä ja kadotusta. Netmissionin sivuilla oli edeltävinä päivinä riemuittu siitä, että päästään tapaamaan oikeita homoja ja lesboja. Onneksi poliisi (pyynnöstämme) eristi meidät toisistamme.

Olimme kutsuneet Yhteys-liikkeen edustajan paikalle ja hän osoitti tukensa, toivottaen siunausta perheillemme, mutta sitä ei aitojen takana kuultu. Heillä oli liian kiire. Tämä maa on nimittäin menossa kovasti hunningolle, kuulemma.

Ehkä tapahtuneesta on vaikea suuresti iloita, koska matka on ollut niin pitkä, ja vuosien saatossa on joutunut kuuntelemaan niin paljon pahoja sanoja?



*enintä mitä nyt enää voisi tapahtua, olisi että tämäkin lakiehdotus kaatuisi. Se on näiden äänestysten jälkeen lähinnä teoreettinen mahdollisuus.

JEEEEEEE!

Hei me voitettiin, me voitettiin, me voitettiin!!

Ääniero oli kaksikymmentäkaksi ääntä. Jess! Se ei jätä millekään spekulaatiolle enää tilaa. (ja suuressa valiokunnassa tämä ei enää muuksi muutu)

Ja kello lyö

Kissanmintun uusi rakkaus ovat kellot. Hän katselee jotain telkkariohjelmaa ja kiljaisee 'klocka!' jos jonkin huoneen peräseinällä on kello. Kun kysyn "missä kello?", hän vastaa "klocka!" ja osoittaa seinäkelloa. Orastavaa kaksikielisyyttä siis (tosin nappi ja knapp menevät sekaisin niin että hän kutsuu nappeja kakaksi).

Tänään tasan kello yhdeltä lyö iso kello, sillä silloin alkaa eduskunnan istunto, jossa käydään ratkaiseva äänestys hedelmöityshoitolaista. Tänään saamme tietää, mihin suuntaan tämä maa on menossa. Saamme myös tietää, onko monen vuoden uurastus mennyt hukkaan.

Ääneni on käheä iskulauseiden huutamisesta eilisessä miekkarissa. En pääse lehterille seuraamaan äänestystä, sillä opetan juuri silloin. Odotan tunnille tekstaria Pikkukarhulta. Putoan ehkä tuolilta, on tulos kumpi tahansa.

Kynttilä

Me sytytämme kynttilän, kun joku on kuollut. Ihmisen voi tappaa, ihmisoikeuksia ja janoa niihin ei koskaan.

---

Anna Politkovskaja oli tuttavantuttavamme. Hänen murhansa ei hipaissut kovin läheltä, mutta riittävän läheltä.

Mietimme huolestuneina kaikkia tuntemiamme toimittajia, miten vaarallinen ammatti se voi olla jossain toisessa maassa. Kuinka meidän omassa polittiisessa työssä edessä on kuitenkin pääasiassa vain penseyttä ja tyhmää puhetta - uhkailuun törmää tosi harvakseltaan (en ole ainakaan vuoteen saanut yhtään vihameiliä).

Miekkariin, miekkariin!

Eilisessä tiedotustilaisuudessa lakivaliokunnan jäärät perustelivat hedelmöityshoitolain rajaamista heteropareille yhteiskunnan arvoilla. Jossain taustalla kuulen Räsäskän hykertelevän ja hierovan käsiään (yhteen hierotuista käsistähän lähtee sellainen ääni kuin kahta kopiopaperia hangattaisiin yhteen).

"Yhteiskunnan arvot" on ilmeisesti se teksti, joka on kirjoitettu siihen pamppuun, jolla meidän lapsiamme halutaan hakata päähän. Nyt ja tulevaisuudessa. Kovin on kaunis präntti, täytyy sanoa. Ollakseen välineessä, jota käytetään lasten satuttamiseen.

Me hiomme banderollitekstejä ja valitsemme mukaan otettavaa rekvisiittaa. Mielenosoitus on ensi torstaina, eduskuntatalon edessä viideltä.

Mielenosoituskutsun löydät täältä:
www.toivottulapsi.com