Siistiä

Asunnon näytöt ovat alkaneet. Päivämme on täynnä siivoamista, siivoamista ja siivoamista. Luulin ennen, että pahin kotisotkun lähde on paksuturkkinen, uimahullu koira, joka karkailee ojiin ja lammikoihin. Vähänpä minulla oli elämänkokemusta... Ei ole yksivuotiaan voittanutta!

Kissanminttu nukkuu nyt päiväunia, ja olen tänään siivonnut asunnon kahdesti - mukaanlukien kalaperunasoseen kaivaminen niinimaton uumenista. Patterin välissä sitä on vielä vähän. Saamme siivota vielä kolmannen kerran, sillä hän ehtii olla hereillä runsaan tunnin ennen asunnon katsojaa...

Seitsemän tikkua laudalla

Tein mennä viikolla pikasukelluksen pohjamutiin, kun Hesari uutisoi*, että Helsingin seudulla joka neljäs lapsi elää päihde- ja/ tai väkivaltakodissa. Aihe nousi esiin monilla foorumeilla ja puhuimme myös Pikkukarhun kanssa sijaislapsen ottamisesta. Tosin se ei olisi mahdollista ennenkuin Kissanminttu on isompi (....ja pliis kunnes me saamme nukkua riittävästi).

Koska minulla on omaa aikaa vain noin suurinpiirtein ratikkamatkat, tein mutasukelluksia työmatkojen aikana. Muistelin lapsuudenympäristöäni, kahta sukulais- ja ystäväperhettä, joiden kanssa vietimme suurimman osan vapaa-ajasta. Kolme naista, kolme miestä, seitsemän lasta. Jokaisessa perheessä väkivaltaa, aseiden kanssa heilumista ja tappouhkauksia (ja lemmikkieläinten ikkunasta heittelyä ynnä muuta vastaavaa - täydennä kuva). Yksi niistä oli oikea kunnon tappoyritys, se jonka Vinski näki.

Kaksi isistä on kuollut jo kymmenen vuotta sitten, molemmat alkoholisteja. Vinski sairastui psykoosiin ensimmäisen kerran 17-vuotiaana, LSD:n ansiosta, sanottiin . Ja sitä rataa on Vinskin elämä kuulemma mennyt. Viime syksynä lähti Pessi.

Me muut, me porskutamme, pidämme arjesta kiinni kynsin ja hampain. Kuka meidät pelasti? minut pelasti Pessi, ja lastensuojelu sitten kun Pessi ei enää asunut kotona. Minusta ei ollut pelastamaan Pessiä, vaikka uskoin niin viimeiseen saakka.





*Tosin, hämmentävää kyllä, asiantuntijahaastateltavanaan Mirjam Kalland, joka viime syksynä Ajankohtaisen Kakkosen 'Lapsentekoillassa' käsittämättömällä tavalla samasti kaikki maailman yksinhuoltajat ja lapsen tieten tahtoen hedelmöityshoidoilla hankkineet yksinhuoltajanaiset.

F!

Ääntenlasku on vielä vähän kesken, mutta Ruotsin Feministiskt initiativ -puolue ei omien sivujensa mukaan ole saanut valtiopäiville ainuttakaan edustajaa. Harmillista. Ehkä se olisi muuttanut joitain - niin kuin aikoinaan vihreiden tulo eduskuntaan ympäristökysymysten vähittäistä valtavirtaistumista..

Ruotsissa feminismin asema on kovin erilainen kuin Suomessa. Siellä kaikki kiiruhtavat kutsumaan itseään ja puoluettaan feministiseksi, niin että lopulta feminismistä tulee jonkinlainen vesitetty versio: yhdenkoon vaate, saumaton ja venyvä, kaikille sopiva. F! on ollut virkistävä yritys haastaa tuo ilmiö. Vaan nyt tuli takapakkia.

Äiti sanoo, älä osta

Käyn sisäistä taistelua kenkäosastolla. On pakko ostaa uudet kengät syksyksi, sillä raskaus painoi jalkaholvia alas ja kasvatti jalkaa numeron verran. Kenkien olisi hyvä olla siistit, jos meinaan tästä vielä suoriutua työelämään (off apurahapätkätutkijaksi).

Äidin ääni sanoo "Ne on hyvät. Ne on nahkaa ja alennuksessa, nahka kestää monta vuotta'. Äiti sanoo 'Mutta älä osta mokkaa syksyksi'.

Ongelmani on, etten halua näyttää nelikympiseltä, vaikka olen kohta 40. Vastaliikkeenä ostelen sitten jotain 19-vuotaitten kenkiä. Miltä aikuiset, alle nelikymppiset (minulla on ikäkriisi) näyttää, sitä en tiedä. Kolmekymppiset hete..eikun siis kolmekymppiset virkanaiset?

Ostan ne epäkäytännölliset tekomateriaalikengät, joissa on jotain omituista. Ne eivät edes istu kunnolla ja korkokin on outo. Mutta ne ovat tarjouksessa (kuten myös ne tumman siniset loafferit joita äidin ääni markkinoi minulle) ja ne ovat jotenkin kaiken rajalta ja välistä. Riittävästi omituiset.

Mammonan houkutukset

Saimme isomman asunnon! ..meni pari päivää ja löysimme itsemme Indiq desingnista ihastelemasta ruokailuryhmiä, joihin meillä ei ole varaa.

Ruokailuryhmiä, jo on aikoihin eletty. Meidän bopomaisuutemme vain syvenee (vai onko se vain ikivanhaa & ihq'a pikkuporvarillisuutta?). Onneksi olemme liian köyhiä ollaksemme oikeita bopoja...

Säläpätkää

Pikkukarhu on ulkomailla konffassa ja Kissanmintun yöt ovat minun vastuullani yksin. Toissayönä hän heräsi vain kerran, ja ehdin jo riemastua. Mutta viime yö oli taas sitä itseään: heräämisiä tunnin välein. Nyt porisee espressokeitin hellalla, sillä en ehtinut nukkua hänen päiväuniensa aikaan. Ne kestivät ruhtinaalliset 1h 9 min. Ja sieltä hän heräsi raivoissaan: - liian väsynyt uudelleen uneen upotettavaksi...

***

Olemme edenneet asumisoikeusasuntojonossa. Ehkä jo ennen joulua pääsemme muuttamaan isompaan. Isompi asunto, isommat menot.. Minulla on tuntitöitä (opetusta) syys-lokakuuksi, Pikkukarhulla marraskuuksi (arviointitehtäviä), minulla on puolikasta tammi-helmikuuksi ja Pikkukarhulla n. 70% päivää. Olemme pistäneet vetämään Kissamintun päiväkotihakemuksen tammikuuksi. Pari päivää sitten sain vinkin yhdestä pian hakuun tulevasta alan työpaikasta ja juuri kun olin ehtinyt kuvitella millaista olisi päästä keskituloisten kastiin, kuulin ettei paikkaa täytetäkään (voi valtiosektoria).

****

Kotiäidin hohtohetki, osa 2: pääsin Espoo Cinéseen katsomaan yhden elokuvan, Giselan. Se oli kammottava saksalainen pätkä rappioalkoholisteista betonilähiössä. Lähdin kesken pois. Melkein pääsin katsomaan tanskalaisen En Soapin. Se on kuulemma oivallinen transteemainen elokuva. Mutta se tulee varmaan Vinokinoon. Jonain vuonna. Tuleehan? huokaa epätoivoinen kotiäiti haikeankaihoisasti.